MIELIPITEET
Kuntauudistuksesta Helsingin herroille ja rouville
Eivät ymmärrä pohjoisen ihmiset, kun Helsingin pöytien ääressä keskushallinnon ja hallituksen rouvat ja herrat aikovat jakaa maan kuin siirtomaaherrat Afrikassa aikoinaan.
Millaista kehitystä se on saanut aikaan entisissä siirtomaissa? Ehkä herrat ja rouvat ottavat viivottimen käteen ja vetelevät kuntarajat suoriksi Suomessakin?

Helsingissä on julkisen palvelun ministeriöissä sekä laitoksissa ja päivät pitkät aikaa keksiä suunnitelmia. Niitä me täällä sitten kokeillaan toteuttaa. Jos eivät satu onnistumaan, vaan lisäävätkin kurjuutta täällä, eihän se siellä haittaa. Tätä kokeilua ei haluta.

Kaupungiksi yhdistettynä Oulu, Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Pudasjärvi, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala sekä Ouluun jo vuoden 2013 alusta liittyvät kunnat on hallinnollisesti naurettava jättiläisajatus. Suomeen ei tämän uudistuksen jälkeen jää kaupunkeja kuin Metropoli-Helsinki, joka sekään tuskin asukastiheydessä mitattuna on kaupunki, jos Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Sipoo yhdistettäisiin. Asukkaiden määrä tai tulot eivät lisäänny. Matkat pitenevät palveluihin ja päätöksentekoon. Maksajiksi jäävät heikoimmat kuntapalveluita tarvitsevat kuntalaiset.

Helsinki tarvitsee esityksen mukaan maksajia ympäröivistä kunnista. Oulun tase tosiaan heikkenee, kun suuret rakennushankkeet kuten Kallioparkki ja monitoimihallit sijoitetaan kuntataloudessa taseeseen. Muuten Oulun talous on hyvissä kantimissa, eikä se ole rohmunnut naapureitaan.

Aikalisä kuntauudistukseen ja kuntalainuudistuksen suunnitteluun. Perustuslain mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kätevästi on keksitty muka kansainvälinen ihmisoikeuslainsäädäntö perusteeksi hankkeelle, mutta poliittisissa oikeuksissa ajetaan männikköön. Paljonko jää kuntalaisille päätösvaltaa Iissä tai Kauniaisissa uusissa valtuustossa?

Haluttiinko kunnallisvaaleja siirtää, kuten Suomen Kuvalehdessä 7.2.2012 oli arveltu? Eikö hanke kestäkään poliittista tarkastelua?


Vaili Jämsä-Uusitalo
Oulu



Julkaistu 13.02.2012 klo 07:00