MIELIPITEET
Työpaikkojen tulevaisuus Suomessa
Työministeriö räväytti hiljattain, että 2020 on vakava työvoimapula. Työvoimapulastahan on jo puhuttu koko 2000-luvun ajan. Hiljattain NSN ilmoitti irtisanovansa väkeä Suomesta, Nokian Salon tehdas irtisanoo väkeä ja Puolustusvoimat tulevat vähentämään ilmeisesti 2200 työpaikkaa. Työttömyysaste on noin 7,4%.

Kuntien määräksi esitetään 70 kappaletta, mitä tapahtuu kuntien työpaikoille? Yhdistämiselle ja tehostamiselle sekä irtisanomisille ei tällä hetkellä näytä loppua tulevan, mutta samaan aikaan kuitenkin ilmoitetaan, että on paheneva työvoimapula. Kuulostaa aika järjettömältä.

Mikä on sitten työpaikkojen tulevaisuus Suomessa? Yrittäjyyttä tarvitaan lisää, kannatan! Mutta yrittämisen epäonnistumisesta ”rangaistaan” kohtuuttomasti, joten kynnys lähteä yrittämään on monilla varmasti korkea. Kaikista ei ole yrittäjiksi

 Rakennusalalla rehellisten yrittäjien ja työntekijöiden rasitteena on kasvava harmaa talous. Täytetäänkö jatkossa työpaikkoja harmaalla työvoimalla? Vai ilmaisella työvoimalla? Kun katsoo www.mol.fi –sivuilla olevia työvoimakoulutuksia niin siellä ei voi olla törmäämättä F.E.C-koulutuksiin. Niissä koulutusjakso saattaa kestää esimerkiksi 120 päivää josta lähiopetusta 10-20 päivää. Loppuaika on yritystyöskentelyä, palkatta. Oppilaitoksissakin on aina pakolliset työharjoitteluosuudet. Aina ei harjoittelija saa palkkaa, vaikka tekee vaativaakin työtä.

Vai tuleeko työntekijöistä sittenkin työntekijä yrityksessä yrityksen sisällä? Kiistattomasti henkilöstövuokrausyrityksiä käytetään kasvavin määrin. Työntekijöitä otetaan tarpeen mukaan tai työntekijät pidetään nykyisessä yrityksessä, mutta palkan maksaa henkilöstövuokrausyritys. Pätkätyöläisillä ei pääse eläke ja lomat kertymään halutulla tavalla. Vakuutusedustajatkin tuntuvat nykyään olevan kasvavin määrin jo yrittäjäpohjalla, tuleeko sittenkin työntekijöistä yrityksiä yrityksen sisällä?

Toivoisinkin, että työlle annetaan arvo ja ilmaisen työvoiman käyttöä tulisi kitkeä. Jos on tarvetta työlle, siitä pystyy varmasti maksamaan työn arvon mukaisesti. Yrittäjyyttä tulee kannustaa eikä niin, että riskiä aletaan siirtämään työntekijöille. Harmaan talouden kitkeminen on itsestään selvyys, ei ole muuta vaihtoehtoa. On häpeä, että sitä tuntuu edelleen esiintyvän kasvavin määrin.


Jani Honkanen

Julkaistu 25.02.2012 klo 12:36