Samaan aikaan kuitenkin kansainvälinen kriisinhallinta syö kaikkialla Puolustusvoimien niukassa pöydässä. Kriisinhallinnan välilliset ja suoranaiset vaikutukset ovat kuitenkin todellisuudessa huomattavasti suuremmat kuin budjettikirjasta voi lukea. Kriisinhallinnan merkitys kasvaa ja se tapahtuu kansallisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen kustannuksella. Eli ei palvele tosiasiassa kansallista maanpuolustusta.

Poikkeuksen muodostavat ainoastaan muutamat tärkeät, lähinnä ammattisotilaiden miehittämät tehtävät. Kriisinhallinnan tarpeet "syövät" myös puolustusmateriaalihankintoja. Ulkomaan tehtäviin riittää aina uusinta kalustoa ja käyttöresursseja, vaikka kotosuomessa varat eivät riitä edes materiaalin ja supistuvan henkilöstön koulutukseen ja ylläpitoon. Toimivaa materiaalia romutetaan, eikä sitä korvata millään rahan puutteessa. Kun sotaväessä säästetään, säästöt eivät kosketa koskaan kriisinhallintaa.

Kriisinhallinnan todellinen rasite maanpuolustukselle on huomattavasti suurempi kuin myönnetään. Kansainvälinen toiminta ei ole kustannustehokasta ja niinpä kriisinhallintaoperaatiot tulisikin asettaa suurennuslasin alle. Onko tärkeää olla paikalla vain näyttämässä lippua?

Puolustusvoimilla on rahat lopussa ja kassakriisi vain pahenee koko ajan luvatuista leikkauksista huolimatta. Yhden sotilaan, useimmiten reserviläisen, henkilötyövuosi maksaa Afganistanin Nato-operaatiossa ainakin 150 000 euroa, kotimaan puolustuksen tehtäviin koulutettavan reserviläisen kertausharjoitusvuorokausi  maksaa vain noin tuhannesosan tästä. Kumpi palvelee enemmän Suomen turvallisuutta, päivä Afganistanissa vai päivä Suomessa?

Edessä on vääjäämättä valinnan paikka. Suomen asevelvollisuutta halutaan ajaa voimakkaasti alas, varuskuntia ei ole vara ylläpitää, eikä miehiä ja naisia varaa kouluttaa ja varustaa. Kysehän on perimmältään valinnoista. Mikä siis onkaan Puolustusvoimien päätehtävä?


Veijo Eskelinen
maanpuolustusaktiivi
Porvoo