Sopimusyhteiskuntamme pääsisi vähemmällä, jos jokainen meistä olisi saanut sellaisen kasvatuksen, että osaisi, ymmärtäisi ja kykenisi tekemään parhaansa oman pesänsä hoitajana.

Mutta jokainen tarvitsemme joskus apua. Tuon turvan soi aikoinaan iso perhe, suku, kylä, kortteliyhteisö.  Kristillinen kasvatus on opettanut, että lähimmäisen palveluksessa ollessamme olemme yksinomaan Jumalan palveluksessa. Tässä on perimmäinen syy rakentaa hyvä kuntapalvelujärjestelmä, jolle valtio antaa selkeät, oikeudenmukaiset tavoitteet, kuunnellen pientä ihmistäkin, kun tämä yhtenä kuntapäättäjänä osallistuu palvelutyöhön toisten hyväksi.

Minulla on myönteinen käsitys terveydenhoitoalalta siitä, että ne henkilöt jotka omalla alallani toimivat, siivoojista ylilääkäreihin, tekevät parhaansa jotta kuntalainen saisi hyvää palvelua. Siitä heille suuret kiitokset. Parannettavaa toki löytyy. Esimerkiksi eräs kirurgi murehti sitä, että kaikki leikkaukset, kiireelliset ja kiireettömät pannaan samaan koriin, ja sitten hätätapaukset ohittavat vähemmän kiireellisiä, joiden hoito pitkittyy, toimia siirretään – ja arvostelua syntyy. Pitäisi kuulemma jakaa tehtäviä, lisätä erikoistumista, antaa tapauksille oikea osoite.

On unohdettu, ei vain Kreikassa, vaan kaikkialla, että olemme tulleet elämään ja kokemaan tietyt vuodet niukkuutta; niukkuutta ajasta, tiedosta, rahasta ja paljosta muustakin, jotta osaisimme arvostaa sitä hyvää, jota yhdessä ponnistellen olemme jo saaneet aikaan – ja tulemme jatkossakin toteuttamaan, jos kannustamme toisiamme yhteistyöhön. Tiedottajien tulisi julkaista myönteisiä ajatuksia, tekoja ja jättää ihmisten törttöilyt vähemmälle. Epäkohtien painotus johtaa tyytymättömyyteen, riitelyyn, pessimismiin, mikä antaa tilaa keskusjohdolle kahmia valtaa kansalaisilta, meiltä kuntalaisilta.

Tuomo Isokangas
kaupunginvaltuutettu (ps)
Nokia