MIELIPITEET
Rohkaisu tavoitteelliseen vaalityöhön
Perussuomalaiset ovat viime aikoina saaneet riittävästi julkisuutta lehdistössä sekä televisiossa. Tämä julkisuus ei kuitenkaan ole ollut pelkästään hyvää, pikemmin päinvastoin. Kuinkahan paljon siinä lopulta on ollut myönteistä? Aika vähän ainakin minun mielestäni. Se kuinka paljon tällä julkisuudella on ollut vaikutusta laskeviin kannatuslukuihin, jää vain arvailujen varaan.
Tänä päivänä olemme tilanteessa, jossa lähdemme rakentamaan julkisuuskuvaamme "jytkyvaalien" jälkeisellä myönteisyydellä. Kunnallisvaaleissa meillä on paljon voitettavaa. Me olemme vielä paljon velkaa niille ihmisille, jotka äänestivät perussuomalaisia eduskuntavaaleissa. Tekemällä työtä yhtenä rintamana, yhteisen asian puolesta, me pystymme tuon velan maksamaan. Tätä me haluamme ja tätä meiltä vaaditaan.

Meillä tulee olla riittävän kovat tavoitteet kunnallisvaaleissa. Tällä hetkellä Perussuomalaisilla ei ole montaa valtuuston tai hallituksen puheenjohtajuutta kunnissa. Hyvä tavoite mielestäni olisi vähintään kymmenen saavutettua puheenjohtajuutta seuraavien kunnallisvaalien jälkeen. Se edellyttää kuitenkin ensimmäistä tai toista sijaa kunnanvaltuutettujen määrässä.

Hyvät puoluesiskot ja -veljet, tämä tavoite on täysin realistinen, eikä siitä ole mitään syytä tinkiä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää yhteistä ja voimakasta tahtoa viedä asiaamme yhdessä eteenpäin, ilman minkäänlaisia säröjä tai irtiottoja. Ollaan yhdessä kansan luottamuksen arvoisia !!!


Timo Tukia
Pirkanmaan piirin 1 vpj.
Vilppula

Julkaistu 16.05.2012 klo 07:00