MIELIPITEET
Takki oikein päin
Kun poliittisten puolueidemme viimeiset kannatusmittausten luvut räjähtivät kansalaisten pureskeltavaksi, meinasin pudota tuolilta, kun demarien käyrät hipoivat jo kokoomuksen lukemissa. Mietittyäni, mistä tällainen muutos on lähtöisin, tulin siihen päätelmään, että nyt on "Galifi noussut Galifin paikalle" porvarihegemonisen hallituksemme ruoskaa heiluttamaan toverimanöövereiden muodossa.

Sosiaalidemokraattisten selittelijät ja puoluetta lähellä olevat satraapit kuvittelevat kannatuksen nousun johtuvan siitä, että perussuomalaisten pieni notkahdus on kääntänyt äänestäjäkunnan heidän uudelleen "teurastettavakseen". Olen vakuuttunut, että sosialidemokraattien pieni piristyminen juontuu yksinkertaisuudessaan vain siitä, että valkokaulustyöväestö on kyllästynyt kokoomuksen näköalattomuuteen, ja valtahegemoninen värisuora on hukattu ylimielisyyden pysähtyneisyyteen. Joten kokoomuksen alenema on poikinut demareille väliaikaisen "hurmoksen". 

Lisäksi keskustapuolue ratsastaa samoilla argumenteilla ja johtopäätelmillään kuin demaritkin, kuvitellen nousukiitonsa lähtevän perussuomalaisten leiristä. "Kepu" yrittää nyt puheenjohtajavalintansa siivittämänä pysytellä valokeilassa, mutta syksyä kohti mentäessä hekin huomaavat, että naamoja vaihtelemalla ei uskottavuus palaudu "suomimyyjien" karsinoissa. Prognooseilla ei perussuomalaisuutta nujerreta, eikä harhaanjohtavilla gallupeilla kansalaisten oikeudentajua horjuteta, joten pidetään takit tulevaisuudessakin oikein päin ja annetaan vanhojen puolueiden sokeilla päätöksillään huolehtia kannattajakuntamme kasvattamisesta.  


Arvi  Marjamäki  

Tampere

Julkaistu 10.06.2012 klo 11:52