Vielä ei ole tämä aika käsillä, sillä eri vaihtoehtoja ja malleja ongelmien ratkaisemiseksi tuomme kokoajan esiin. Ja näitä ongelmia on kasamäärin. Valtaapitävät vanhat puolueet eivät ole riittävän yksiselitteisesti tuoneet kansan syvien rivien hätähuutoa julki – esille. Tästä on selvänä esimerkkinä jopa 700000 nouseva pienituloinen eläkeläisten kaarti. Ruokajonot vahvistavat tätä häpeällistä köyhyyttä.
EU-politiikan myötä maamme hallitus vähättelee kotimaamme Suomen kansallisten etujen ajamista.   Hallituksessa niskanpäälle on noussut EU- ja Nato-intoililjat. Suomen pohjoinen erityisasema Euroopassa on sulautunut keskeisten EU-maiden, kuten Saksan ja Ranskan itsellisten pyrkimysten varjoon kaikessa toiminnassa.
  Suomalaista vaihtoehtoa ei ole pystytty määrittelemään, koska mm. mepit, hallitus ja jopa maan presidentti ovat eri linjoilla harjoitettavasta  EU-politiikasta, jolloin maamme etujen ajaminen EU:ssa on hämärtynyt.
  Kahden lautasen ongelma pitäisi ratkaista niin, että kansan valitsema presidentti edustaa Suomea vastaisuudessa. Hallitus tukee ja ohjeistaa häntä. Jopa perustuslakikin antaa tähän myöten, jos niin halutaan. Ristiriita onkin siinä, että presidentti edustaa vasemmistoa ja oppositiota hallitukseen nähden.

Uusia tuulia EU-politiikkaan

EU-vaalit ovat kynnyksellä. Millaista EU-politiikkaa sitten tulisi harjoittaa uudessa EU:n parlamentissa? Aluksi on syytä todeta, että nyt luopuvat ja luopuneet mepit ovat toimintaansa turhautuneet, mutta myös me, veronmaksajat – EU:n rahoittajat, emme ole tyytyväisiä nykymenoon. Suomen etu ja maakuntien näkökulma ei ole ollut ainakaan meppien toiminnassa päällimmäisenä. Ja tämän voimme todeta ja todistaa myös täällä Pohjois-Karjalassa, josta on ”ollut” meppi peräti 10 vuotta.
  Kun on päästy EU:n vallan kammareihin, lähtöalueen näkökulma on unohtunut täysin. Muistaa sopii, että EU:ssa valtaa pitävät demarit, konservatiivit – kokoomus, liberaalit – keskusta. Vihreät painivat vain ilmastoasiassa eli ovat yhden asian tiimellyksessä mukana. Vasemmistoliitto uinuu ja ruotsalaisia on huolettanut vain Suomen Natojäsenyyskysymys. Nyt tarvitsemme uusia tuulia EU-politiikkaan. Perussuomalaiset tuo tämän näkökulman, heti kun valtakirja on parlamenttiin on annettu.
Entä kun perussuomalaiset tulevat EU-parlamenttiin, mihin yhden edustajan pitäisi sijoittua em. vallankammareissa? Tätä seikkaa olen pitkään miettinyt ja tullut siihen vaihtoehtoiseen tulokseen, että oma jopa yhden henkilön ryhmä alkumetreillä on perusteltua, koska sitä kautta EU-kriittisyys ja vaihtoehdot tulevat parhaiten esiin.
  Tavoitteena pitäisi olla viiden vuoden päästä, että jokaisesta EU maasta vähintään yksi meppi tulisi valituksi EU:n parlamenttiin. Tällöin voisimme pitää hereillä vallankahvassa olevat puolueet.
EU-politiikassa ei pidä harmonisoida kaikkia jäsenmaita harjoittamaan ainoastaan isojen maiden määrittelemiä linjauksia, koska jokaisessa 27:ssä EU:n jäsenmaassa ovat erilaiset kansalliset lait ja kulttuuri sekä pyrkimykset säilyttää omat kansalliset intressinsä.
  Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n direktiivit ja muu harjoitettava politiikka  kunnioittaa kansallisia erityispiirteitä. Viisaus ei ole Brysselissä, vaan itsenäisissä valtioissa ja niissä elävissä kansalaisissa.  EU:ssa on paljon hyvää, mutta vielä enemmän on ongelmia, joita yhdessä ratkotaan.
EU:n komissiolla on liian suuri valta nyt ja vastaisuudessa, ellei toimintalinjausta saada muutettua. Esim. vielä lopullista vahvistusta vailla oleva Lissabonin sopimusta ei pitäisi hyväksyä, koska siinä on liian pitkälle meneviä piirteitä liittovaltion suuntaan. Tästä on selvänä esimerkkinä mainittava
EU:n presidentti-, ja ulkoministerihankkeet. Vain silmän lumeeksi sopimuksessa on EU:n parlamentin asemaa vahvistettu. Komissio jyllää edelleen entiseen tyyliinsä.
  Komissioon nähden pitäisi soveltaa parlamentarismia, jotta komissaarit eivät yksipuolisesti ajaisi vain keski-Euroopan etuja. Tästä on merkit olemassa mm. maatalous- ja aluepolitiikan suhteen, mikä merkitsisi sitä, että Suomen aluerahat supistuisivat ja vastaava raha käytettäisiin eteläisen Euroopan kehittämiseen. Näistä asioista nyky-mepit ovat vaiti.

Ei kaasuputkelle

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat nyt ajankohtainen asia. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä sitä kosketteleva raportti.
  Yksi kysymys tässä yhteydessä on jäänyt jostain syystä unohduksiin, nimittäin Itämeren kaasuputkihanke, joka ei ole kiinnostanut suomalaispolitiikkoja. Tällä kaasuputkihankkeella on myös turvallisuuspoliittinen näkökulma, joka on unohtunut täysin.
  Minun visioni on, että mainittu kaasuputki kun aikanaan rakennetaan, siitä voi tulla jopa vakavakin häiriötekijä Itämerelle. Perusteluna tähän voidaan sanoa, jos jostain syystä Euroopan ja Venäjän välit kiristyvät, voi ”epämääräistä” liikehdintää ilmaantua Itämerelle putken päälle.
Muistaa sopii, että Kaliningrad on keskellä Eurooppaa ja jonne Venäjän poliittinen johto on aikeissa sijoittaa ydinräjähteitä, jos mm. Tshekkiin Nato sijoittaa ohjusten valvontalaitteita. Kansainväliselle konfliktille eväitä tässä on riittämiin. Tätä näkökulmaa vahvistaa vielä terrorismiepäily, joka antaa myöten venäläisille valvoa kaasuputkea kaikin käytettävissä olevin keinoin.
  Maksaako Venäjä Suomelle vuokraa, kun se vetää kaasuputken Suomen talousvyöhykkeelle? Tämä on avoin kysymys.
  Näistä seikoista johtuen Itämeren kaasuputkihankkeelle Suomen pitäisi sanoa: Ei.

Kaikki äänestämään

Tänä Vappuna meillä paljon huolenaiheita, mutta niitä en tässä yhteydessä ehdi käymään lävitse ja esiin nostamaan.
  Lopuksi kehotan kaikkia käymään vaaliuurnilla 7.6.2009 ja muistamaan, että me perussuomalaiset olemme Suomen asialla, myös EU:ssa. Unohdetun kansan asia tulee näin parhaiten esiin. EU on osa turvallisuutta. Suomi on osa Eurooppaa.

Kauko-Pekka Moilanen
hallintotieteiden kandidaatti, ex-kunnanjohtaja
Vappupuhe 1.5.2009, Joensuun kauppatori