Nykyaikana omien juuriensa ja perinnön etsiminen on yhä harvinaisempaa. Uusi sukupolvi ei ole enää välttämättä syntynyt kuuntelemaan veteraanien tarinoita. Itselläni molemmat isoisät ovat veteraaneja. Isänmaallinen kasvatus on ollut itsestäänselvyys.
  Nämä ovat yleisiä puutteita nykykasvatuksessa, ja nuorilla on suuri aukko sivistyksessä koskien lähihistoriaamme. En tiedä ketä syyttää asiasta, mutta näin se on. Ken ei historiaansa tunne, ei opi tuntemaan itseänsä. Meillä olisi tänä päivänä paljonkin opittavaa varsinkin niistä arvoista, joita vielä isoisämme ja -äitimme puolustivat.
  On ollut liian helppoa ja rauhallista, joten on ollut helppo unohtaa, miten hiuskarvan varassa koko kansallinen olemassaolomme on ollut. Toki kansalliseen itsemääräämisoikeuteemme on tulossa valitettavasti muutoksia EU:n perustuslain myötä. Itse teen viimeisen asti työtä estääkseni sen.
Haluaisin ratkaista nämä puutteet kansallisessa itsetunnossa esim. uuden historian koulutusohjelman myötä. Tällaisia mahdollisuuksia on paljon. Suomen historian oppi on aloitettava jo lapsena. Opettajien on oltava motivoivia ja kertoa elävästi, mistä me suomalaiset olemme tulleet, ja miksi saamme elää Suomessa. Kyse on nyt siitä, että uskallan väittää, että jos nuorisomme tulevaisuudessa arvostaisi ja tuntisi juurensa, eivätkä pitäisi kaikkea itsestäänselvyytenä, saisimme rohkeammat ja viisaammat päättäjät tulevaisuuteen.
  Osaammeko enää ajatella niin, että autuus joskus loppuu? Vaikka taantumaa ja lamaa hehkutetaan, olemme silti onnekkaiden joukossa, jos luomme katseet muualle maailmaan. Tätä kun ei arvosteta. Tähän haluan muutoksen, ja mikä siihen opettaisikaan paremmin kuin katsominen sitä, miten maamme on rakennettu. Kunnia heille, jotka maamme itsenäisyyden antoivat. En jää seisomaan menneisyyteen, mutta kuten sanottu; ken menneisyyttään ei tunne, ei menesty tässäkään päivässä.

Heikki Tamminen
Salo