Mutta odotti siellä muutakin. Sininen Transporter seisoi keskellä teitä ja pahat aavistukset nousivat mieleen. Oli keskipäivä ja sadan metrin päässä vilahteli punainen paita puiden lomasta. Kuului myös jotakin outoja huutoja. Jatkoimme eteenpäin korven reunaan, mistä niin monena vuotena olimme keränneet hillat omaan tarpeeseen. Pettymys oli suuri, sillä sammaleessa näkyivät saappaiden jäljet, eikä ainuttakaan hillaa. Päätimme kuitenkin katsoa hieman edempää, mutta tulos oli sama, vain muutama pikku raakile. Käännyimme takaisin.

Palatessamme talvitielle olivat pakettiautolle saapuneet tummat miehet, jotka istuivat varjossa ja naureskelivat meidän muutamalle orvolle hillalle astian pohjalla. Meitä ei naurattanut, sillä mielestämme ei ollut oikein, että paikallisilta ihmisiltä viedään marjatkin. Viidellä thaipoimijalla oli arviolta yhteensä noin 30-40 kg hilloja, joita he ilmiselvän vahingoniloisena näyttelivät.
Kyseessä ei ole kadehtiminen, kuten niin helposti asia tulkitaan, vaan pelkkä oikeudenmukaisuuden vaatiminen. Onko Suomi enää suomalaisia varten lainkaan, heitä jotka asuvat ja elävät täällä ympäri vuoden? Vai onko Lappikin jo muutaman marjayhtiön omistuksessa, jotka värväävät työntekijät muualta.

Suomalaiset päättäjät, ministerit ja maakuntaliiton herrat eivät ole enää asioissa ajan tasalla lainkaan. Joku perussuomalainen kehottaa työttömiä marjanpoimintaan ja pitää meitä laiskoina.
Jotta tuollaiset asiaa tuntemattomat suut saataisiin tukittua, pitäisi kyseisten herrojen tulla itse kairaan katsomaan mitä siellä tapahtuu. Mitäs siellä enää poimitaan, kun marjayhtiöitten palkkaamat työntekijät ovat panneet marjamaat sileäksi, sekä lähellä että kaukana asutuksesta.

Trippimittariin tuli 85 km edestakaisin ja työttömälle bensiini on yhtä kallista kuin muillekin. Vaikken ollut herrojen kanssa marjassa, niin marjat menivät, ja mitäpä roveellakaan enää silloin tekee. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Terveisin eräs niistä laiskoiksi moitituista suomalaisista työttömistä,
Tuomo Waara
Lankojärvi