Vuonna 2003 astui voimaan uusi uskonnonvapauslaki. Sen perusteluissa todetaan: ”Uudistuksen tarkoituksena ei ole muuttaa koulujen käytäntöjä uskonnollisten päivänavauksien, jumalanpalvelusten ja kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta”. Tätä lakia on tulkittu hyvin usein väärin painottamalla uskonnonvapautta negatiivisesti; oikeutta kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta. Oikeus jumalanpalveluksesta kieltäytymiseen omantunnon syistä on, kun taasen kristilliset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria – ei uskonnon harjoittamista, kuten mietinnössä todetaan.

Niinpä jouluevankeliumi ja suvivirsi ovat osa suomalaista kulttuuriperinnettä, jolloin niiden sisällyttäminen koulun juhlaan ei tarvitse eikä edellytä siunauksen pyytämistä oppilaiden huoltajilta. Ruokarukouksen kieltäminen kouluruokailun yhteydessä loukkaa sitä haluavien uskonnonvapautta – ei suinkaan niitä, jotka eivät ruokarukousta halua lausuttavan.

Uskonnonvapaus on positiivinen oikeus. Jokaisella on oikeus, ja mielestäni jopa velvollisuus, tutustua kulttuurillisiin juurimme, erityisesti maahanmuuttajien, kuuluivatpa he mihin uskontokuntaan tahansa. Integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan heikkenee, jos maahanmuuttajat eristetään yhteiskuntamme keskeisistä arvotraditioista. Mikäli emme itse tunnusta ja arvosta omaa uskonnon perinnettämme, onko silloin ihme, etteivät tänne saapuneetkaan sitä arvosta.

Koulukasvatuksen tavoitteena perusopetuslaissa mainittu lause: ”tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen”, jää ontoksi fraasiksi, mikäli lauseen sisältöä ei kyetä edes määrittelemään. Oikean ja väärän raja on monesti häilyvä. Rajan selkeyttämiseksi tarvitaan maailmankatsomuksellisesti määriteltyjä arvoja. Suomalaiseen kulttuuriperintöön sisältyy kristillinen usko arvoineen eikä niitä tarvitse piilotella saati hävetä.

Olli Sademies
Koillis-Helsingin Perussuomalaiset ry