MIELIPITEET
Suuri on kaunista
Meillä täällä Kouvolan seudulla päädyttiin siihen ratkaisuun, että perustetaan uusi kaupunki. Kouvola, Kuusankoski, Anjalankoski, Valkeala, Elimäki ja Jaala muodostivat uuden kaupungin vuoden 2009 alusta. Uuden kaupungin nimeksi tuli Kouvola.

Asiaa selvitettiin ns. puolueettoman selvitysmiehen, professori Esko Riepulan toimesta. Lopputuloksena Riepula päätyi esittämään kuntaliitosta (yllätys yllätys) ja siihen myös kuntien sen hetkiset päättäjät myös päätyivät. Tosin Elimäellä asiasta äänestettiin kahdesti, koska ensimmäinen vastaus oli "väärä" eli EI. Toisella kerralla saatiin "oikea" tulos eli KYLLÄ. Missähän kävi muuten taannoin aivan samoin?

Nyt olemme olleet uusi Kouvolan kaupunki vajaan vuoden. Ja päättäjinä olemme joutuneet tekemään tukun todella merkittäviä päätöksiä. Nyt on sitten edessä kouluverkko.

Olemme saaneet luettavaksemme ja tutkittavaksemme selvitykset sekä ensimmäisen että toisen asteen kouluverkosta. Yksi yhteinen nimittäjä löytyy. Säästöt. Niitä pitää nyt repiä ja paljon. Konsultti onkin meille antanut oman esityksensä. Sehän on tätä päivää, että likainen työ teetätetään konsultilla.

Täytyy todeta, että olipa kovasti karua luettavaa! Kyläkoulujen tappolistasta voidaan puhua. Keskittäminen ja yhdistäminen ovat avainsanoja. Ja se keskittäminen ei todellakaan tapahdu reuna-alueille. Puhutaan, että näin saadaan säästöjä. Hyvä on. Mutta kun ryhtyy kyselemään niiden säästöjen perään, niin niitä ei yhtäkkiä osatakaan kertoa! Tarkkoja lukuja ei voi sanoa. Silti voidaan sanoa säästöjä syntyvän.

Koko kouluverkkoselvitys lähtee olettamuksista, arvioista ja ennusteista. Niiden perusteella ollaan ajamassa kouluja alas kyliltä. Kyllä minä senkin ymmärrän, että jollei ole oppilaita niin perusteita koulullekaan ei ole. Realisti pitää olla. Mutta se, että kaikki keskittäminen tapahtuu vain ja ainoastaan ydinKouvolan suuntaan ja ehdoilla, sitä minä en käsitä.

Eikä tämä ole suinkaan ainoa asia, jossa reuna-alueella asuvat ihmiset saavat nenilleen. Antaisinkin kaikille kuntaliitoksia harkitsevien pienten kuntien päättäjille yhden neuvon. Kun pakenette karhua, niin saattaapi tulla susi vastaan. Sen tämä liitos on opettanut. Säästämisen nimissä tehdään päätöksiä, jotka eivät edes välttämättä tuo niitä kaivattuja säätöjä vaan jopa saattavat lisätä kuluja. Ainakaan Kouvolassa ei tunnu olevan mitään tarkoitusta pitää maaseutua elävänä ja elinvoimaisena. Pääasia on keskustaajamien kehittäminen. Maalla asuvat jäävät armotta jalkoihin. Se on nyt käynyt täysin selväksi.

Kuntaliitosta voisi tavallaan verrata Suomen EU-jäsenyyteen. Aivan samoin peloteltiin meidätkin liittymään yhteen. Jos emme liity, niin paha perii. Ja aivan samoin pienten kuntien sekä pienten puolueiden ääni, jää kuulumatta. Me olemme nyt täällä Kouvolan ytimessä päättämässä asioista aivan kuten Suomikin on EU:n ytimessä. Ja molemmissa  vaikutusmahdollisuudet ovat kokolailla pienet.

Emme me perussuomalaiset ole kuitenkaan luovuttaneet. Olemme äänestäjillemme velkaa sen, että teemme kaikkemme mielestämme viisaampien päätöksien eteen. Mutta helppoa se ei ole ollut eikä tule sitä jatkossakaan olemaan. Vaikka on se myönnettävä, välillä tuntuu siltä että aivan kuin huutaisi tuuleen.

Talvisin terveisin,

Jari Lindström
kaupunginvaltuutettu
Kouvola

Julkaistu 27.11.2009 klo 09:57