Perisuomalainen elämänasenne on aikoinaan rakentunut elämän koviinkin tosiasioihin, joihin kuuluu poikkeusaikoja: olkivuosia, sotia, sairauksia, lamoja. Aikoinaan niihin opittiin varautumaan nöyrällä mielellä "Herra antoi Herra otti" - toisin näyttää olevan tänään. Olemme rakentaneet mielestämme uppoamattoman laivan - yhteiskuntarakenne-mammutin, aikamme titanicin. Kun se alkaa perustuksiltaan natista yllättävissä törmäyksissä, ollaan paniikissa, rynnätään pelastamaan omia saavutettuja etuja tai lamaannutaan, avuttomina alistutaan. Tai mikä pahinta, rynnätään tuhoamaan paikkoja, kaikkia sitä mitä on rakennettu työllä vuosikymmeniä, pelkästään silmittömässä raivossa.

Jokainen on lopulta vastuussa itse siitä, mitä on tehnyt edellä, kuinka on rakentanut puskureita kriisitilanteisiin. Puskurit ovat monenlaiset: aineelliset säästöt, henkinen, jopa hengellinen voimavara. Kun media, viranomaiset ja me työpaikoilla puhumme esim. työttömyydestä, toistetaan työtön, työtön, niin väkisin provosoituu ellei ole varautunut henkisesti. Ei kukaan ole juuri koskaan aivan työtön. Lapsille leikki on työtä ja heidät voi jo varhain ottaa mukaan kodin askareisiin, opettaa elämäntaitoja - mieluiten omien vanhempien rakastavassa ohjauksessa ja mallin mukaan. Nuorille opiskelu on työtä. Heitä tulee tukea, kärsivällisesti opastaa tietoja ja taitoja, etenkin sellaisia, joista on nyt ja jatkossa todellista kysyntää. Tämä ei koske vain ammatillisia taitoja, jotka toki ovat kilpailuyhteiskunnassa tosi tarpeellisia, vaan elämäntaitoa, luonteen kehittämistä. Ei terve, tasapainoinen perhekään rakennu itsestään.
Itsensä kasvattamisen työ on parasta panostusta  tulevaisuuteen. Sama koskee vanhempia, opettajia - mikä vastuu tehdä parhaansa! - Eläkeläiset, vanhuksetkin voivat tehdä päivittäin paljon sellaista, josta on todellista kysyntää. Kun suunnittelee jokaisen päivän ja viikon, voi olla avuksi, tukea, soitella, ojentaa voimien mukaan auttavan käden lähipiirilleen.

Säästämisen periaate on niin vanha kuin luomakunta. Luonnossa osataan säästää, hömötiaisillakin on jyviä talven varalle tuhansissa paikoissa, ja ne selviävät. Säästäminen on kirosana talouselämän vauhditusta ajavien mielestä. Mutta kun epidemiat, laajat lomautukset, jopa jakeluongelmat yllättävät, kysytään, missä on yksityisen panos, kotitalouden säästöt? Hyvinä aikoina on kunnassa kuin kunnassa suruttomasti pantu rahat kulutukseen, tukien listaa on jatkettu vuosi vuodelta. Esim. kun 16 vuotias nuori saa kunnalta yksiön tai kaksion ja siihen kalustuksen, se käy kalliiksi. Aivan hyvin hän olisi voinut asua vanhempien luona ja säästää vuosia. Ensin on säästettävä, sitten tehdä harkitut hankinnat.

Pelastuslaitoksen netistäkin löytyvä kaikille tarkoitettu ohje kotivaran järjestämiseksi tulee kaikkien kuntalaisten saada perusoppaaksi. Jälkiviisaus ei auta. Oikeaa viisautta on varautua elämän erityistilanteisiin, kun siihen vielä on mahdollisuus.

Tuomo Isokangas
kaupunginvaltuutettu, Nokia