MIELIPITEET
Verottajan villit visiot
Oma koti kullan kallis, varsinkin jos asiasta saavat päättää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen viisaat. VATT:n tutkijat ovat laatineet ajatuksiensa Tonavasta raportin, joka on jätetty valtiovarainministeriön verotyöryhmälle. Omassa asunnossa asumisen verotusta pitäisi kiristää.
Tarkoituksena on vuokra- ja omistusasumisen verotuksen tasapuolistaminen, eli omistusasumisen verotuksen kiristäminen. Tämä tapahtuisi siten, että asuminen omassa kodissa on etu ja näin ollen asuntotuloa vuokra-asumiseen verrattuna, tämä ”tulo” olisi siis verolle pantava. Omistusasunnossa asuvan asumiskuluja verrataan käsittämättömällä tavalla vuokra-asunnossa asuvian vuokrakuluihin.
Aivan käsittämätöntä puhetta, tämä kertoo karulla tavalla siitä, kuinka etääntyneitä tutkijoiden kamareissa ollaan reaalimaailmasta. Tavallinen ihminen ei saisi omistaa mitään, ei ainakaan, että siitä kerätään veroja veron päälle.

Omistusasunnot on hankittu tulolla, joka on kertaalleen verotettu. Veroa maksetaan pääsääntöisesti myös asunnon hankinnasta. Työryhmän viisaat eivät ole ainakaan julkisuudessa kertoneet, miten vaikkapa tavallisen okt-rakentajan lainanhoitokulut on huomioitu laskettaessa tätä ”etua”. Unholaan taitaa jäädä myös se, että usein rakentaja ottaa henkilökohtaisen vastuun omalta pieneltä osaltaan rakennuskantamme kehittämisestä ja uusimisesta. Monet rakentavat tämän lisäksi teitä ja ovat merkittäviä työllistäjiä ja infrastruktuurinkehittäjiä rakennushankkeineen. Kaupunkien ja kuntien alueilla monet myynnissä olevat asuintalot on nimenomaan yksityisten ihmisten rakentamia. Ilman tätä tuotantoa markkinoilla oleva asuntokanta saattaisi muistuttaa läheisemmin itäisen naapurimme perintöä.

Omistajalla on rakennuksestaan myös vastuu, oli sen sitten itse rakentanut tahi ostamalla hankkinut. Kodinomistaja on tässä kuin yksityisyrittäjä, hän vastaa itse kaikista kuluista ja riskeistä. Peräänkuulutan nyt vastuuta myös kaikenmaailman suunnittelijoilta ja varsinkin poliittisilta ryhmittymiltä. Jokin tolkku täytyy verotuksessakin olla, Perussuomalaiset ovat monesti olleet ainoita, jotka ovat uskaltaneet nostaa esille asioita, jotka koskettavat tavallista kansaa.

Tässä on asia, jossa puolueen ytimen, varsinkin Arkadianmäellä, on oltava äänessä ja tarkkana. Tämänkaltaisiin hankkeisiin pitää puuttua jo alkumetreillä, tämän kaltaista esitystäkään ei kenenkään oikeudentaju voi hyväksyä. Seuraava esitys on varmaankin sitten sellainen, että verotetaan vuokralla-asujia siitä, että he saavat asua ilman omistamisen vastuullisuuden tuskaa.

Raul Lehto
Kymenpiirin varapj.

Julkaistu 11.03.2010 klo 09:06