Kulunut runsasluminen ja kylmä jäätalvi ei poista sitä tosiseikkaa, että sitten Nordenskiöldin päivien ovat talvet lauhtuneet. Ilmaston lämpeneminen on tilastollinen fakta riippumatta siitä, onko ihmisen toimilla sen syntymiseen tai hillitsemiseen mitään merkitystä. Erityisen selvästi tämä kehitys näkyy juuri napa-alueiden läheisyydessä. Koillisväylän arvioidaan tulevaisuudessa olevan sulan läpi vuoden.

Pohjoisten jäälakeuksien alla piilevät mittaamattomat luonnonvarat. Öljyn ja kaasun perinteiset tuotantoalueet ehtyvät ja katseet siirtyvät ennen luoksepääsemättömien alueiden suuntaan.

Pohjoisnapaa ympäröiviä merialueita hallinnoivat tällä hetkellä Norja, Tanska, Kanada, USA ja Venäjä. Ne tulevat myös keräämään suurimman potin, kun alueen rikkaudet kerran tulevat käyttöön. Aluevesistä on hieman jo kiisteltykin, erityisesti Norjan ja Venäjän kesken.

Ennen toista maailmansotaa oli Suomi-neidolla kaksi käsivartta ja Petsamon myötä yhteys Jäämerelle. Jos se alue edelleenkin kuuluisi Suomelle, sijoittuisivat Norjan ja Venäjän nyt kiistelemät alueet Barentsin merellä jotakuinkin Suomen aluevesille.

Venäjällä on viime aikoina esiintynyt liikehdintää sen suuntaan, että osa Suomelta sille lainassa olevilla alueilla nykyisin asuvista ihmisistä haluaisi tulla liitetyksi takaisin Suomen yhteyteen. Viimeksi näin on tapahtunut Sortavalassa, Laatokan Karjalassa. Virallinen Venäjä ei tietenkään ole ajatukselle lämmennyt, mutta entäpä jos Venäjä itse hyötyisikin palautuksesta jotenkin?

Jos Venäjä palauttaisi Petsamon alueen Suomelle, ei Norjalla enää olisi kahta sanaa niistä alueista, joita se nyt itselleen hamuaa. Ne olisivat selkeäsi Suomen merialuetta. Venäjälle pienen liuskan menettäminen Kuolan niemimaalta ei olisi mikään tappio, jos Suomi vastaavasti omalta osaltaan lupaisi ajaa joitakin Venäjän pyrkimyksiä vaikkapa Euroopan Unionin suuntaan. Napa-alueiden Nato-maiden maiden kanssa voisi Suomi hyvinkin toimia erilaissa neuvotteluissa Venäjän puolueettomana kumppanina ja edistää sen rauhanomaisia pyrkimyksiä.

Pääsy arktisten alueiden öljy- ja kaasukentille olisi Suomen EU-politiikan kannalta jättipotti. Kaikenlaisista maatalouden vuoristotuista olisi paljon helpompi neuvotella, kun unionin rikkaimmat energiavarat olisivat meidän hallussamme.

Taantuvan Itä-Lapin työllisyydelle läpi vuoden jäättömänä pysyvä Petsamon satama olisi todellinen piristysruiske. Merimatka Euroopasta Aasian kasvaville markkinoille lyhenisi tuhansia kilometrejä ja Suomi olisi unionin lähin valtio suhteessa Japaniin, Kiinaan ja Koreaan. Transiton kauttakulku Aasiasta Eurooppaan ja päinvastoin tapahtuisi vuosisatamme puoleenväliin mennessä lähes kokonaisuudessaan Suomen kautta. Enää emme olisi periferia, vaan portti maailmaan. Sama pätisi Pohjois-Amerikankin liikenteeseen.

Edelleen, jos Petsamon alue ja ehkä ainakin osa muita luovutettuja alueita palautettaisiin, saisimme herkullisen mahdollisuuden teollisuutemme säilyttämiseen. Enää ei raskaan teollisuutemme tarvitsisi halvempien työvoimakustannusten perässä haikailla kaukomaille, vaan ainoastaan Pariisin rauhan rajojen yli Karjalaan. Alue siis nostaisi itse oman elintasonsa, ilman pelkoa suomalaisen sosiaaliturvan valumisesta uusien kansalaistemme taskuihin.

Suomen valtionjohdon ei nyt tulisi olla ennakkoluuloinen. Venäjä tarvitsee liittolaisia ja sillä on paljon intressejä Euroopan sekä Pohjois-Amerikan suuntaan. Suomi voisi tarjota auttavan kätensä. Alustavat neuvottelut ainakin Petsamon alueen palauttamisesta on syytä hiljalleen aloittaa. Pieni tippa kuolaa ei isolle karhulle ole menetys eikä mikään.

Juho S.A. Eerola
Kotkan Perussuomalaiset ry.n puheenjohtaja