MIELIPITEET
Terveydenhoitoa Burana-politiikalla
"Kolme Buranaa päivässä, jos ei auta, tule uudestaan". Tämän yleisen, ainakin aiemmin käytetyn hoito-ohjeen on yksi jos toinenkin kuullut. Olen myös itse saanut ohjeeksi joskus Burana-hoitoa, vaikka on ollut tarve aivan muunlaiseen hoitoon.
Nyt kun Heinolan reumasairaalan toiminta on loppumassa, palataanko takaisin vanhoihin kiireessä annettuihin hoito-ohjeisiin? Reumapotilaiden nivelleikkauksia on jo peruttu, kuntoutusjaksot Heinolassa loppuvat, eniten tulevat kärsimään reumaa sairastavat lapset.

Vastuulliset ministerit vannovat, että hoito tulee järjestymään omissa sairaanhoitopiireissä. Kaikissa sairaanhoitopiireissä ei olla valmiita hoitamaan ja leikkaamaan jokaista apua tarvitsevaa reumapotilasta, myöskään tieto-taitoa ei ole riittävästi.

Heinolan sairaalaa ei olisi saanut lopettaa nopealla aikataululla, kaikille reumapotilaille olisi pitänyt turvata ensin hoito omassa sairaanhoitopiirissä. Reuman hoidossa nopeasti aloitettava hoito on olennaista, etenkin lapsille.

Jäykistä nivelistä ja jatkuvista säryistä kärsivien tuleva kohtalo ei nykyhallitukselta saanut lohtua. Kaksi miljoonaa euroa olisi antanut tarvittavaa jatkoaikaa, mutta nämä Hyssälät ja Risikot eivät voi antaa periksi. He kun ovat terveydenhuollon ammattilaisia ja ministereitä vielä, niin kyllä he osaavat tämän asian hoitaa.
Mitenä kävi edellisen hallituksen aikana Hyssälän professori Sirkka-Liisa Kivelältä tilaamalle vanhustenhuollon selvitykselle? Eipä raportista paljoa kuulunut, kun siinä ei ollut mieluisaa luettavaa.

Kela oli yksi pääpukari reumasairaalan konkurssissa. Hyvältä näyttää Kelan asiat tulevaisuudessa, kun mitä ilmeisemmin ministeri Hyssälä on siirtymässä sinne pääjohtajaksi! Samanlainen asioiden hoito jatkunee, ellei ihmettä tapahdu. Tästä voi olla tyytyväinen ainakin lääketehdas Orion, jonka menekkituote Burana on!


Marianne Koivisto
Hämeenlinna
Julkaistu 27.04.2010 klo 08:45