MIELIPITEET
Jatkuuko vaalivilppi taas 2011?
Laki Yleisradio Oy:stä määrittelee sen julkisten palveluiden osalta, että yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Toiminnan tulee julkisen palvelun erityisinä tehtävinä tukea toimivaa kansanvaltaa tarjoamalla yhteiskunnallisista kysymyksistä monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja.
Vaalien yhteydessä Yleisradion toimintaperiaate ei vielä koskaan ole toteutunut lain hengen mukaan. Yleisradio Oy on osoittanut olevansa kiinnostunut vain kokoomuksen, demarien ja keskustan toimintaa tukevien vaaliohjelmien lähettämisestä. Nämä kolme vanhaa puoluetta ovat pitävät nytkin valtaa Yleisradion hallintoneuvostossa.

Toimillaan Yleisradio toimintaperiaatteidensa vastaisesti, vääristää ja siten tukahduttaa pienten puolueiden poliittisen sanoman tasa-arvoisen julkistamisen. Yleisradion televisiokanavien vaikutus yhteiskunnan julkiseen poliittiseen keskusteluun on merkittävä.

Tiedämme, että vanhoilla puolueilla ei ole varaa siihen, että opposition äänitorvena olevien perussuomalaisten suosio nousee. Pelon taustalla on se fakta, että vaikka kasvavan ja dynaamisen puolueen saama suosio ja äänimäärä eivät ehkä riitäkään pääministeripuolueeksi, riittää se vähentämään, ehkä jopa pudottamaan vanhoja puolueita niiden nykyisestä asemasta.

Ei ole sattumaa, että eduskunnasta kuuluu negatiivisia ja toisarvoisia uutisia miltei joka päivä. Päinvastoin se on osa sitä faktaa, jolla hallituksen joukot lamaannuttavat suomalaisia, jotta me emme äänestäisi, niin kuin tunnemme. Hallituksen joukoilla kun ei ole varaa siihen, että äänestysprosentti nousee ja kansa äänestää sydämellään.

Mikäli seuraavat eduskuntavaalit käydään samoissa asetelmissa, niin näyttää vakavasti siltä, että Suomikin tarvitsee YK:n apua vaaliensa järjestämiseen ja hallituksen joukkojen vaalivilpin kitkemiseen.

Mikki Nieminen, ps
Nummi-Pusula
Julkaistu 03.05.2010 klo 07:19