MIELIPITEET
Lapsen oikeus
Minne on kadonnut lapsen oikeus? Mikko Mäenpää kirjoittaa 19.4.2010 Turun Sanomissa miten koulun aloitus ikää olisi laskettava kuuteen vuoteen. Miksi ihmeessä? Lapsen tehtävä on olla lapsi. Tälläkin hetkellä koulun aloitusikä on liian alhainen ja lapsuus liian lyhyt.
Ei yhdeksän vuoden oppimisvelvollisuuden jälkeen reilu 16-kesäinen ole vielä motivoitunut vapaaehtoiseen jatko-opiskeluun kolmeksi vuodeksi. Eiväthän kaikki edes tiedä mitä haluaisivat tehdä aikuisena. Saati sitten jatkaa korkeakoulututkintoihin.

Kuitenkin pitää myös muistaa, miten rankkaa opiskelu ja koulun käynti itse asiassa on. Ala- ja yläkouluikäisten lasten vanhemmat vaatimat esim. syyslomia mahdollisimman lyhyiksi, kaksi päivää riittävän. Nyt olisi korkea aika pysähtyä oikein miettimään minkä prosessin lapset koulun penkillä käyvät läpi. Jatkuva oppiminen ja opettelu on todella rankkaa. Kun uusi asia opitaan, ei siitä jäädä nauttimaan, vaan uusi aihe aloitetaan heti. Toisinaan jopa ennen kuin edellistä on edes opittu.

Koulupäivä on noin kuuden tunnin mittainen ja siihen noin kahden tunnin läksyt päälle. Asiana koko aika uusiutuva tietomäärä. Miten on aikuisten työelämän laita? Päivät pääasiassa samanlaisia päivästä toiseen, toistoa. Lapsilta vaaditaan jotain ihan muuta.

Nuoret ovat uupuneita lapsia. Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Yhä nuoremmat turvatuvat päihteisiin, saahan niistä potkua hetkeksi ja irtioton arjesta.

Kyllä ne vastaukset on revittävä jostain muusta kuin lasten selkänahoista.

Sirke Peltokorpi
Raision Perussuomalaiset ry:n pj
Julkaistu 09.05.2010 klo 08:00