MIELIPITEET
Ruotsinkielen pakkopaita
Sanontaan "elämässä ei ole muuta pakkoa kuin kuolema" voisi lisätä "pakko lukea ruotsin kieltä".

Kokoomuksen puoluekokouksessa äänestettiin pakkoruotsin poistamisesta kouluista. Niukalla äänten enemmistöllä poiston puolesta oleva kanta voitti.

Kokoomuksessa ei kuitenkaan noudateta demokratiaa. Puheenjohtaja Katainen totesi, ettei hän rupea ehdotusta ruotsin kielen poistamisesta viemään eteenpäin.

Kaikki kielitaito on toki eduksi, mutta kielen oppimisen kannalta vapaaehtoisuus toisi varmaankin parempia tuloksia. Osaan työpaikoista ja valtion viroista vaaditaan välttävä ruotsin kielen taito. Tämä asia voitaisiin tuoda kouluissa ammatinvalinnan ohjauksen yhteydessä esille.

Ruotsin kieli on kautta aikojen ollut se vihatuin aine koulussa, suuri syy juuri pakollisuudessa. Muistan koulussamme lakkiaispäivänä olleen tradition, johon pääasiallisesti osallistui poikia. Koulun aidan taakse kerättiin ruotsin kielen oppikirjat ja sytytettiin rovio. Koulukirjojen eli sivistyksen tuhoaminen polttamalla voitaisiin lopettaa siirtymällä ruotsin kielen opetuksessa vapaaehtoisuuteen.


Marianne Koivisto
Hämeenlinna
Hämeen PerusNaiset pj.

Julkaistu 21.06.2010 klo 10:44