MIELIPITEET
Vuorineuvosten juoksupojat
Kuka on seuraava henkilö? Henkilö on ollut useaan eri otteeseen kansallisen kokoomuksen järjestötehtävissä. Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1998. Varsinaista työkokemusta on opettajan viransijaisuus vuonna 1998. Valittu kansanedustajaksi 1999 Kuopion vaalipiiristä ja toimii tällä hetkellä kokoomuksen puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä.
Tiesit aivan oikein – hän on Jyrki Katainen, ökyrikkaiden sekä suurituloisten puolustaja.

Hän on varoittava esimerkki siitä miten kokematonta voidaan ohjata ja teettää sellaisia päätöksiä, jotka eivät hyödytä ainakaan suurinta osaa Suomen kansalaisia.

Kokoomuksen ja Kataisen johdolla ovat rikkaat ja isotuloiset saaneet viime vuosina todellisen superjättipotin. Tuloveroja on roimasti alennettu ennen kaikkea ylimmissä tuloluokissa. Varallisuusvero on poistettu kokonaan (myös demarit olivat riemurinnoin tämän hyväksymässä) ja toteutettu hyvätuloisia suosiva pääomatulojen verotus.

Saman aikaisesti pienomistusta ja heikompiosaisia rangaistaan. Välillisiä ja muita kulutusveroja on korotettu ja uhataan edelleen korottaa. Tällä linjalla yhä enenevässä määrin siirrytään kohti tasaverojärjestelmää ja maksatetaan suurempi ja suurempi osa veroista pienempituloisilla ja heikompiosaisilla.

Kokoomus ja Katainen on vienyt kepua kuin pässiä. Kepu ministereineen on ollut tahdoton ajopuu – tulee mieleen laulu ”minne tuuli tytön kuljettaa, minne puista lehdet riepottaa” jne.

Tässä kepun ja kokoomuksen ohjailussa Eteläranta kympin herrat ovat onnistuneet erinomaisen hyvin.  Täältä sivusta seuraten näyttää sille, että herrat Katainen ja Vanhanen käyvät jokainen maanantai käskynjaolla tuossa vuorineuvosten ja muiden suuren rahan mahtimiesten pesässä.

Eteläranta kympissä on hyvä sauna ja hyvät tarjoilut. Kerran sinne on kutsuttu minutkin. Kun torjuin yhteistyötarjouksen ei sen koommin ole kutsua kuulunut. En ole siitä närkästynyt – koin olevani siellä väärässä viiteryhmässä.

Sokea antautuminen vuorineuvosten ja ökyrikkaiden juoksupojiksi on vaarallista peliä. Koskahan kansan silmät avautuvat?

Jos seuraavissa vuoden 2011 eduskuntavaleissa äänestäjät antavat Perussuomalaisille riittävän tuen, on Perussuomalaisten varauduttava myös hallitusneuvotteluihin. On kuitenkin mietittävä kaksi kertaa millaiseen hallitukseen ja kenen kanssa lähdetään. Tulevan hallituksen ohjelma ja siitä kiinni pitäminen on tärkeää. Vaalien tulos on kansan käsissä.


Pentti Kettunen
ent. kansanedustaja
Kajaani

Julkaistu 08.07.2010 klo 10:55