MIELIPITEET
Vasemmistoliitto ei enää ole työväestön puolue
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa neljänneksi sijoittunut Vasemmistoliitto on puheenjohtaja Arhinmäen ilmoituksella päättänyt haastaa samojen kilpailujen kahdeksannen puolueen, eli rajussa nousukiidossa olevat perussuomalaiset.

Urheilumiehenä Arhinmäen pitäisi tietää, että ei ole kovinkaan kunniakasta haastaa itseään pienempiä. Perussuomalaiset haastaa ja Vasemmistoliitto vastaa, jos vain pystyy.

Jyväskylässä Kokoomuksen tähteillä puoluekokoustaan pitänyt Vasemmistoliitto syytti puheenjohtaja Arhinmäen suulla Perussuomalaisia puolueeksi, jolla ei ole omaa ohjelmaa ja joka vastustaa kaikkea. Samaan hengenvetoon Vasemmistoliiton oma puoluekokous päätti asettua vastustamaan muun muassa turkistarhausta, ydinvoimaa ja rasismia.

Perussuomalaisena työmiehenä ja pienyrittäjänä olen huolissani maaseudun katoavista työpaikoista, teollisuutemme kilpailukyvystä ja ulkomailta Suomeen työehtoja polkemaan tulevasta halpatyövoimasta.
Vasemmistoliitto ei enää pitkään aikaan ole ollut työväenpuolue Arhinmäen myötä puolueessa tuntuvat enenevässä määrin pääsevän ääneen kaiken maailman talonvaltaajat, ammatinharjoittamisen vastustajat ynnä muut yhteiskunnan varoilla lorvailevat elämäntapataiteilijat. Perinteinen rautakoura ei kohta erota vanhaa työväenaatetta hippiliikkeestä ja poliittinen punavihersokeus etenee.

Perussuomalaiset on kansallismielinen työväestön puolue, jolla Arhinmäen epäilyistä huolimatta on oma ohjelmansa. Tiedämme millaisen Suomen haluamme suomalaisille tarjota.


Juho S.A. Eerola
Kotkan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja

Julkaistu 22.07.2010 klo 13:16