Päällimmäisenä toiveena on samaa sukupuolta olevien henkilöiden oikeus sekä avioliittoon, että adoptioon. Poliittisista puolueista tätä ovat perinteisesti ajaneet niin Vasemmistoliitto, kuin Vihreätkin. Lisää väriä sateenkaareen on tuonut Kokoomus, joka puoluekokouksessaan päätti tavoitella sukupuolineutraalia avioliittolakia. Tätä päätöstä Katainen ei pakkoruotsista luopumisen tapaan ole tyrmännyt.

Homojen oikeutta avioliittoon ja adoptioon ei ole helppoa vastustaa muuten kuin perinteeseen, uskontoon tai konservatiiviseen elämänasenteeseen vedoten. Järkisyitä sille, miksi eivät kaksi samaa sukupuolta olevaa, toisiaan rakastavaa henkilöä voisi astua (toistensa lisäksi) myös avioliittoon, on vaikea keksiä. Edelleen on hankala löytää perusteita sille, mikseivät tällaiset ihmiset voisi adoption kautta tarjota rakastavaa kotia muuten hyljätyksi tulevalle lapselle. Luontoon vetoaminenkaan ei perussuomalaista konservatiivia auta, kun kerran Antarktikselta on löydetty kaksi urospingviiniä, jotka ovat päättäneet alkaa yhdessä huolehtimaan hylätyistä munista.

Moniavioisuus on verrattain yleinen ilmiö esimerkiksi mormonien ja joidenkin islamia tunnustavien yhteisöjen parissa. Samoin erinäisissä hippikommuuneissa saattaa saman katon alla asua useita miehiä ja naisia, jotka suhtautuvat verrattain liberaalisti parinvaihtoon. Entäpä jos seuraavaksi moniavioisuutta kannattavat alkavat vaatia itselleen lupaa mennä keskenään naimisiin ja tämän lisäksi vielä adoptoida sekä toistensa, että myös kehitysmaiden lapsia? Samat perusteet, joilla nämä tietyt oikeudet voidaan esittää kuuluviksi homopareille, voidaan periaatteessa kääntää koskettamaan myös polygamian harrastajia. Miksi kahden naisen ja yhden miehen kimppa ei kykenisi tarjoamaan lapselle rakastavaa kotia, jos kerran teoriassa kahden miehenkin pariskunta muka voi? Olen keskustellut aiheesta monen sukupuolineutraalia avioliittolakia kannattavan kanssa. Yllättäen asenteet moniavioisuudesta puhuttaessa kääntyvät heidänkin kohdallaan hyvin konservatiivisiksi, vaikka sitä perustelisi samoin argumentein kuin homojen oikeuksia.

Vähemmistöjen ja naisten tasa-arvokeskustelun hallitessa mediaa, on pienemmälle osalle jäänyt perheiden pahoinvointi. Neuvolatyö, lastenvalvonta ja sosiaalityö vaatisivat lisää resursseja. Erityisesti avioerotilanteisiin kytkeytyvissä huoltajuuskiistoissa ei isien ja lasten oikeuksien puolustajien ääntä juuri ole kuulunut.


Juho S.A. Eerola
Kotka