Kunta- ja palvelurakenneuudistus on suurin kunnallishallinnon ja -palveluiden uudistus Suomen historiassa (PARAS-hanke). Myös valtionhallinnossa on meneillään suuria uudistuksia, joiden tarkoituksena on vahvistaa palvelurakenteita, edistää uusia palvelujen tuotantotapoja ja organisointia, uudistaa rahoitus- ja osuusjärjestelmiä sekä tarkistaa eri toimijoiden välistä tehtäväjakoa.
Selkeää yhteisymmärrystä hankkeiden päämääristä ei kuitenkaan ole valtakunnallisella tasolla eikä paikallisella tasolla.
Kehittämistyön intensiivisyys ja haasteelliset tavoitteet aiheuttavat monenlaisia ongelmia sen toteuttajayhteisöille. Siirtyminen uusiin toimintamalleihin ja -tapoihin edellyttää uudenlaista normiohjausta ja johtamista. Siirtymävaiheissa usein havaittu normiohjauksen puute voi näkyä asiakkaalle muun muassa puutteellisena päätöksentekona ja palveluiden laadun heikkenemisenä.
Resurssien puute tai hajoaminen muutosprosessissa voi vaikeuttaa erityisesti heikompiosaisten mahdollisuuksia päästä osallisiksi palveluista. Kiihkeä muutosprosessi aiheuttaa myös jaksamisongelmia sitä tekevälle henkilöstölle. Tällaisessa tilanteessa vääristyneiden päätösten ja oikeusturvaloukkausten riski kasvaa entisestään.
Kunnat ja monet muut instituutiot ovat jääneet altavastaajiksi, kun sekä lainsäätäjä että kansalaiset ovat asettaneet vaatimuksia. Kuntia syyllistetään vuoroin heikoista palveluista ja vuoroin huonosta tuottavuudesta. Valtio vaatii ensin kunnilta menokuria ja sitten lisäsatsauksia palveluihin. Valtiosihteeri Sailaskin voisi suuressa viisaudessaan kiinnittää huomiota siihen, millaisia ovat ne kustannukset ja kansalaisille aiheutuvat haitat, jotka aiheutuvat valtiovarainministeriön lanseeraamien tuottavuusohjelmien seurauksena.
Esimerkiksi kuntia yhdistettäessä ei aina osata selkeästi määritellä yhteiseen organisaatioon koottujen viranhaltijoiden esimies- ja päätösvaltasuhteita. Epäselvyydet ovat muutamissa liitoskunnissa johtaneet tilanteisiin, joissa päätöksentekijää ja vastuun kantajaa on jouduttu etsimään.
Kuntien erot kyvyssä turvata palveluiden saatavuus ovat sosiaalibarometrin (STKL, 2008) mukaan kasvaneet, ne ovat suurimmillaan kahteentoista vuoteen. Kuinka julkisen sektorin henkilöstön ammattitaidosta ja osaamisesta huolehditaan tässä muutoksessa? Minkälaisia terveydellisiä ja sosiaalisia vaikutuksia kasvavilla työpaineilla on henkilöstöön? Mitkä ovat päätöksenteon virheriskit tällaisessa tilanteessa?
Kuntien sosiaalijohtoa kannustetaan jopa säästämään lupaamalla heille prosenttiosuus säästetyistä varoista. Myös sosiaalityöntekijöille on luvattu lisäbonus palkkoihin, jos he onnistuvat pienentämään kunnan sosiaalimenoja. Kun kunnan työntekijöiden palkat sidotaan kunnan määrärahojen säästämiseen tai tarjottujen palveluiden vähentämiseen, voi tämä johtaa ristiriitaan ja epäeettisiin päätöksiin sekä asiakkaiden oikeusturvan vaarantumiseen.
Terveydenhuollon puolella solmituissa ostopalvelusopimuksissa on myös voitu sopia, että suorittava osapuoli maksaa kunnalle sopimussakkoja, mikäli se lähettää jatkohoitoon liikaa potilaita (Hirvilammi ym. 2008). Apulaisoikeuskansleri on myös ottanut kantaa siihen, että kansalaisten perusoikeudet pitää turvata myös huonossa taloustilanteessa (HS, 3.9.2009).
Viimeksi uutisoitiin (10.8.2010) siitä, miten lasten huostaanottopäätöksillä kikkaillaan paremman tuottavuuden aikaansaamiseksi. Vuosien 1995 - 2009 aikana Suomessa on otettu huostaan 130617 lasta, paljastaa Hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa (Helsingin yliopiston tutkijat Johanna Hiitola ja Hanna Heinonen).
Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL, 2009) "Rakenteet, avuttomuus ja lainsäädäntö" -raportti korostaa, että viranomaisen on tunnettava lainsäädäntö, eikä lain kanssa ristiriidassa olevaa alemman tasoista säännöstä saa soveltaa. Kansalaisten yhdenvertainen kohtelu edellyttää myös yksittäisten viranhaltijoiden tai työntekijöiden vaihtumisesta riippumatonta ajallista jatkuvuutta lainsäädännön tulkinnoissa ja toimintakulttuureissa.
Kun esimerkiksi julkisen sektorin järjestämisvastuulla olevat palvelut tuotetaan yksityisesti, niiden tulee vastata vähintään sitä laatua, jota palveluilta edellytetään viranomaisen omana toimintana. Yhdenvertaisen kohtelun vaatimukset koskevat kaikkia ja myös yksityistä palvelun tuottajaa.
Asiantuntemuksen puute yhdistettynä laajaan harkintavaltaan ja asenteellisuuteen aiheuttaa "hallintokulttuurin rapautumista" ja instituutioiden etääntymistä kansalaisten arjesta. Suurimpia häviäjiä ovat ne asiakkaat ja kansalaiset, jotka eivät kykene puolustamaan oikeuksiaan edes yksittäisissä palvelutilanteissa.
Nämä ongelmat pitäisi ensin osata tunnistaa ja tunnustaa. Sen jälkeen niihin on vasta mahdollista vaikuttaa. Jos viranomaiset ja muut valtaa käyttävät kieltävät tämän ilmiön olemassaolon, meno jatkuu entisellään.
Jarmo Juntunen
toiminnanjohtaja
Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Lapin vaalipiiristä
