Tässä on mielestäni ilmaistu todellisuus hyvin lievästi. Suomessa kansalaisnäkökulmaa kielipolitiikassa ei ole ollenkaan, vaan näkökulma on ainoastaan valtiokeskeinen. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kielipolitiikassa, toisin kuin muilla yhteiskunnan sektoreilla, ei ole erotettu valtiota ja kansalaisia - toisin sanoen viranomaisia ja yksilöitä - ollenkaan.

Minkä takia demokraattisessa yhteiskunnassa on "viranomaisia"? Eikö viranomainen ole juuri sitä varten, että yhteiskunnassa voidaan toteuttaa tietyt toimet, koska on mahdotonta, että toimia voisi laittaa yksilöiden vastuulle. Viranomaisten toimet ovat yksilöiden oikeuksien toteuttamisen valvomista ja täytäntöönpanoa, mutta samalla yksilöiden velvollisuuksien valvomista.

Perustuslaki ja kielilaki antavat oikeuden hoitaa kaksikielisissä viranomaisissa asiansa suomeksi ja ruotsiksi. Nämä lait eivät sisällä vaatimuksia yksilöiden kielitaidolle. Periaate on se, tai ainakin pitäisi olla, että viranomainen huolehtii siitä, että viranomaisessa on riittävä määrä ruotsinkielentaitoisia.

Suomen kielipolitiikassa tämä velvollisuus onkin ulotettu yksilölle: suomenkielisten pitää opetella ruotsia, jotta kaksikieliset viranomaiset voivat täyttää velvollisuutensa. Tällainen menettely ei kuulu demokratiaan eikä tällaista menettelyä toteuteta millään muulla yhteiskunnan sektorilla.

Kärjistän vertauksen tuomioistuinlaitoksesta (saman kärjistyksen voisin tehdä poliisitoimestakin). Tuomioistuimissa oikeutta käyvällä kansalaisella on oikeus tulkkiin; yksilö ei saa jäädä kielitaitonsa vuoksi huonompaan asemaan oikeudessa. Tämä perustuu ihmisoikeuksiin. Emme pakota suomalaisia opettelemaan kaikkia kieliä, jotta tuomioistuimet voivat täyttää kielellisen velvollisuutensa, vaan vastuu kuuluu viranomaiselle itselleen, sekä valtiolle siinä mielessä, että valtio järjestää riittävän määrän opetusta eri kielissä. Jokainen yksilö päättää, mitä kieliä hän opiskelee, tai opiskeleeko ollenkaan ja tuomioistuimen tehtävänä on hankkia eri kieliä osaavia henkilöitä tarpeen mukaan.

Ruotsinkielisten palveluiden toteutumisen suhteen Suomessa asiat on hyvin. Meillä on Manner-Suomessa vajaa 300 000 ruotsinkielistä, jotka kaiken lisäksi asuvat alueellisesti rannikkoseudulla. Tämä tarkoittaa sitä, että siellä missä todellisuudessa ruotsinkielisiä palveluita tarvitaan, on paljon ruotsinkielistä työvoimaa.
Ongelma ruotsinkielisissä palveluissa on se, että ruotsinkielistä akateemista koulutusta on maassamme liikaa, mikä samalla syrjii suomenkielisiä yliopistoon hakevia. Näin ollen ruotsinkielisiä ohjautuu liian vähän palvelualojen kolutukseen ammattikouluihin ja ammattikorkeakouluihin. Pulaa on mm. lähihoitajista ja lastentarhanopettajista, mutta näihin ammatteihin ei valmistuta yliopistoista.

Maamme hallitus pitää yllä ruotsinkielisen työvoiman pulaa palvelualoilla ja samalla pakottaa suomenkieliset palvelualojen ihmiset opettelemaan ruotsia, jotta he voivat palvella ruotsinkielisiä - pientä alueellista vähemmistöä - ruotsiksi. Tällaisen kielipolitiikan toteuttamisen voi mielestäni nähdä jopa rasistisena suomenkielisiä kohtaan.

Mutta niin kauan, kun RKP on hallituksessa, ns. pakkoruotsi ei poistu, koska hallitustyöskentely on valtapuolueiden välistä lehmänkauppaa - ellei sitten suomenkieliset ota itseään niskasta todella kiinni ja äänestä ensi kevään eduskuntavaaleissa jaloillaan. Jos näin todella tapahtuu Suomen kielipolitiikassa voi tapahtua oleellinen muutos ja nykyinen kielipolitiikka on matkansa päässä. Nykyisessä kielipolitiikassa ei yksilöä ja viranomaista ole erotettu toisistaan, kuten demokratiaan kuuluisi.

Veijo Eskelinen
kaupunginvaltuutettu (ps)
Porvoo