Korjattavaa on eriarvoistumisen lisääntyminen, korruptiot päätöksenteossa, EU:n byrokratian lisääntyminen (irti EU:sta) jne.

Mitä uutta? Olemmeko oppineet mitään EU:ssa ollessamme? Olemmeko oppineet esimerkiksi ranskalaisesta koulujärjestelmästä, miten siellä lapset kasvatetaan sosiaalisuuteen? Olemmeko opetelleet eteläeurooppalaisia tapoja kantaa vastuuta läheisistämme? Opittavaa on myös naapurimaistamme Virosta yhteisvastuuta ja Venäjältä isänmaallisuutta.

Vaikka Suomi rankattaisiin maailman parhaaksi maaksi asua meillä on paljon korjattavaa ja muilta opittavaa. Keskitasoa mittaavat tutkimukset eivät anna oikeaa ja rehellistä kuvaa asioista. Matemaattisesti ajatellen keskiarvon 7 saa jos numerot ovat 6 ja 8 mutta myös jos ne ovat 4 ja 10. Mielestäni Suomea koskevat tutkimukset sisältävät juuri jälkimmäisen tilanteen. Meillä on runsaasti 4 saajia eli heitä joilla menee huonosti ja niitä 10 saajia, joilla asiat ovat loistavasti. Vasta sitten kun kaikilla meillä menee asiat ainakin 7 arvoisesti voimme olla ylpeitä tuloksista.

Koulumaailmasta

Olen koko työurani ollut matematiikan opettajana yläasteella, toiminut luokanvalvojana sekä tukioppilaitten ohjaajana. Matematiikan opetukseen ovat kuuluneet erilaiset didaktiset menetelmät kuten esimerkiksi eriyttämiset ja tukiopetukset. Luokanvalvojan tehtäviä ovat oppilaan koulunkäynnin seuranta ja yhteydenpito vanhempiin. Tukioppilastoiminnassa oppilashuoltoryhmän kanssa puututtiin mm. koulukiusaamiseen. Mutta vasta nyt eläkkeellä ollessani todellisuus tuli lähemmäksi kuin koskaan. Oppilaani olivat jo kuusi vuotta koulua käyneitä ja tietyt käytännöt jo niin rutinoituneita, ettei niihin kiinnittänyt tarpeellisella vakavuudella huomiota.

Ensimmäinen lapsenlapseni aloitti koulun. Pitkän etäisyyden vuoksi kuulumiset käydään puhelimen välityksellä. Ensimmäisellä viikolla puhuttiin kavereista, uusista kirjoista jne. Toisella viikolla tuli pysäytys. Hän sanoi, että hänellä oli uskonnon opetusta kakkosluokan kanssa. Ihmettelin, että oliko ryhmässä jopa 40 oppilasta. En ollut ajatellut asiaa syvemmin. Ymmärsin tilanteen sen jälkeen kun hän kertoi joutuneensa uskonnonopetukseen muiden ollessa käsityötunnilla. Pitääkö 7-vuotiaan pohtia niin vakavia asioita, että mikä ero on luterilaisilla ja ortodokseilla? (Olen opettanut entisenä luterilaisena pyhäkoulunopettajana lapsenlapselleni iltarukouksen, puhunut enkeleistä, käynyt lastenkirkossa ja maalannut ortodoksikirkossa hänelle ikonin.) Eikö myös käsityötunnin kuulu olla oppilaille yhteinen? Meillä yläasteella niille oppilaille, jotka eivät osallistuneet yhteiseen uskonnonopetukseen, oli opetusta samanaikaisesti muussa tilassa. Yhteisissä oppiaineissa koko luokka oli yhdessä.

Suomen koulujärjestelmässä oppilaan pitää olla keskiössä. Kiusaamistapauksiin liittyy aina tavalla tai toisella erilaisuus ja juuri tuntijaon, opetussuunnitelman ja koulun opetusjärjestelyjen pitää olla sellaiset, että ne kaikin tavoin tasoittavat lapsen kuulumista ryhmään.

Meitä kristittyjäkin on eri kirkkokuntiin kuuluvia. On luterilaisia, ortodokseja, katolilaisia, helluntailaisia, vapaakirkkolaisia jne. eri uskontokuntiin kuuluvia. Edellä kokemani perusteella vasta ymmärsin miksi keskustelu uskonnonopetuksesta on tärkeä.


Anita Koivu
Rauma