EU-määritelmän mukaan maassamme on nykyään noin 900 000 köyhää tai syrjäytymisvaarassa olevaa suomalaista. Toisin sanoen noin joka kuudes kansalainen kuuluu tähän luokkaan. Suomen köyhien määrä nousi parillasadallatuhannella, kun EU määritteli köyhyyskriteerit uudelleen. Köyhyyttä voidaan tarkastella eri näkökulmista, kuten siitä, mistä se pohjimmiltaan johtuu ja millaiseen noidankehään se voi johtaa: sairaus ja muut yllättävät elämänkäänteet, työkyvyttömyys, työttömyys, vanhuus.

Samaan aikaan kun leipäjonot kasvavat, eliitti vaurastuu entisestään. Rikkaat siis rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Jos omat asiat ovat edes kutakuinkin kunnossa, on helppoa vajota välinpitämättömyyden suonsilmäkkeeseen: se, mikä ei suoranaisesti kosketa juuri nyt minua itseäni, saa yleensä jäädä omaan arvoonsa. On ihmisoikeuksien mukaista, että jokainen kansalainen saisi nauttia riittävän perusturvan mahdollistavista elinolosuhteista. Samaan aikaan maan hiljaisimpien eli niin sanotut köyhien äänet olisi nimenomaan saatava kuuluviin, jotta yhteiskunnan tuloerot eivät "karkaisi kasvukäyriltä".

Tilaisuudessa esitelmöinyt sosiaali- ja potilasasiamies Tarja Hallikainen tarkasteli köyhyyttä työssään kohtaamiensa konkreettisten esimerkkien avulla: lapsiperheiden köyhyys näkyy vaikkapa siten, että viikonlopun jälkeen ruokaa kuluu kouluissa paljon normaalia enemmän. Vanhukset taas vähentävät päivän lääkeannoksiaan ja säännöstelevät ruokailujaan, koska pienen eläkkeen on riitettävä loppukuuksikin. Mielestäni ennen kaikkea tulee painottaa sitä, että päättäjien on oltava tietoisia sosiaalisesta todellisuudesta ja siitä, miten korkeampien tahojen päätökset vaikuttavat näihin erilaisiin sosiaalisiin todellisuuksiin.

Itse kaipaisin, että asiat myös näkyisivät ja koskettaisivat huomattavasti tehokkaammin: ei ainoastaan esitettäisi faktoja, vaan mietittäisiin, millä tavoin esitettyinä ne myös vetoaisivat päättäjiin. Käsitteet yhteisöllisyys ja voimaantuminen olisi hyvä saada avattua kaikille kansalaisille aina johtoporrasta myöten. Mutta miten saada ihmiset kiinnostumaan yhteisistä asioista ja osallistumaan niihin, jos jokapäiväisestä leivästä on tullut suositumpi kamppailulaji kuin Aikidosta tai Ju-Jutsusta?

Usein köyhyyttä tai työttömyyttä on myös vaikea todeta suoraan. Yhteiskunta esimerkiksi antaa ja maksaa toimeentulotukea, mutta myös ottaa ja perii sitä takaisin. Kertaalleen saavutettu etuus voi osoittautua myöhemmin "lainahöyheniksi", kun "vasen vippaa ja oikea ottaa". Talous heittää jälleen häränpyllyä. Työttömyys taas nakertaa, neurotisoi ja nöyryyttää omista syistään. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden käsitteet alkavat saada uusia sävyjä viimeistään tässä vaiheessa.

Joensuussa suunnattiin toiveikkaita katseita myös Arkadianmäelle asti. Jokainen sai kirjoittaa yhteiseen "puuhun" terveisensä eduskunnan köyhyysseminaariin. Toivottavasti seminaarissa keskustellaan esimerkiksi siitä, mitä tulevan hallitusohjelman tulisi sisältää terveydellisen epäarvoisuuden kaventamiseksi? Entä takuueläke? Käykö senkin kanssa nyt niin, että se mitä annetaan, otetaan toisesta reunasta pois, jolloin esimerkiksi asumistuki pienenee?

Tämän vuoden vanhustenviikon (3.-10.10.) teemana on "Meitä on moneksi - Olika men lika!" Teemaviikko muistutti jälleen kerran inhimillisestä välittämisestä ja kannustaa muistamaan sukulaista tai yksinasuvaa vanhusta. Hymy tai halaus ei ainakaan köyhdytä ketään!


Marja-Leena Gröhn
sosionomi (AMK)
Liperin kunnanvaltuutettu, hallituksen jäsen (ps)