Kaikessa viisaudessa on ymmärretty, että eihän tämä niin helppoa olekaan. Ei voida vain vähentää sairassijoja, heittää potilaat ulos eikä päästää enää sisälle – vaan heille pitää kehittää muuta hoitoa eli avohoitoa. Mutta kun avohoidon kehittäminen on jäänyt suorittamatta. Siis myös avohoidon kehittämisessä - toteuttamisesta puhumattakaan - on säästetty ja säästetään. Mielenterveyspotilaan omaisena olen kokenut nämä säästöt.

Tulisiko kuuloonkaan, että fyysisesti vakavasti sairaat siirrettäisiin vastaavasti avohoitoon eikä päästettäisi ollenkaan sairaalaan. Sekä fyysinen että psyykkinen sairaus voi olla hengenvaarallinen, kuitenkin vain ensimmäinen otetaan vakavasti.

Toisin sanoen mielenterveyspuolella ei ole selkeää lakia, jossa sanottaisiin, että myös avopuolen potilaat pitää hoitaa. Käytännössä potilaat voivat olla heitteillä eikä kukaan tai mikään hoitava taho saa sanktioita laiminlyönnistä. Mielenterveyslaki tulisi siis pikaisesti uudistaa. Vain selkeällä lailla voidaan pyrkiä takaamaan myös mielenterveyspotilaiden hoito.

On todettu, että 38% mielenterveyspotilaiden omaisista masentuu. Siis nykyhoidolla sairastuu yhden sijaan kaksi. Tilanne on kestämätön. Omaisten jaksaminen ei saa olla vaakalaudalla!

Avohoidon kehittäminen tulisi aloittaa siitä, että omaiset integroidaan tiiviisti potilaan hoitoon jo sairaalassa. Avohoidon toiminnan ytimenä on potilaan ja omaisen yhtäläinen kuuleminen. Pahimmillaan potilas kotiutetaan sairaalasta itsekseen asumaan tai omaisen kotiin, kysymättä miten potilas pärjää omillaan saatikka sitten, miten omainen selviää potilaan kanssa kotona. Näiden asioiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä – kaikilla on oikeus ihmisarvoon!

Potilaalle tulisi luoda tukiverkko ja kontaktit eikä vain paperista hoitosuunnitelmaa, joka ei ole sitova ja jolla ei siis tee käytännössä mitään. Avohoidossa niin potilaan kuin omaistenkin avunpyyntöihin pitäisi reagoida viivytyksettä. Apu tulisi tarvittaessa viedä kotiin ja sitä pitäisi saada ympärivuorokautisesti. Toisaalta sairaalahoitoon tulisi heti päästä, jos potilas tai omainen sitä vaatii.

Lisäksi omaishoidontuen saaminen myös psykiatrisen potilaan hoitoon pitäisi helpottua. Mallia avohoidon kehittämiseen tulisi ottaa maista, joissa se toimii.

Kuten muussakin terveydenhuollossa myös psykiatrisella puolella tulisi panostaa ennaltaehkäisyyn. Pitäisi tutkia, miksi meistä niin moni voi henkisesti pahoin. Mikä ”hyvinvointiyhteiskunnassamme” altistaa ja johtaa pahoinvointiin? Tämän jälkeen tulisi toimia puuttumalla epäkohtiin. Esim. työelämän hektisyys ja tulosvastuullisuuden ylikorostaminen eivät voi olla vaikuttamatta työntekijöihin. Inhimillisyyttä, kiitos!


Anne Snellman
filosofian tohtori, kunnanvaltuutettu,
Uuden Oulun yhdistymishallituksen jäsen,
kansanedustajaehdokas (ps)
Oulunsalo