MIELIPITEET
Isänmaata ei tule myydä venäläisille
Muun muassa Kauppalehti uutisoi 11.1.2011 Venäjän tehneen päätöksen, jonka mukaan ulkomaalaiset eivät pysty enää ostamaan tietyiltä Venäjän alueilta kiinteistöjä. Venäjän uusi ukaasi koskee pääasiassa Karjalan aluetta sekä rajaseutua. Venäjältä ei ole pystynyt ostamaan aikaisemmin maa-alueita, ja nyt ostaminen on tehty mahdottomaksi myös kiinteistöjen osalta.

Ei ole oikein, että venäläiset pystyvät ostamaan maata ja kiinteistöjä Suomesta lähes ilman rajoituksia, mutta suomalaiset eivät pysty vastavuoroisesti ostamaan niitä Venäjältä. Pelisääntöjen pitää olla samat molemmin puolin.

On muutenkin arveluttavaa, että venäläiset haluavat ostaa rappiotiloja ja laajoja maa-alueita Suomen maanpuolustuksen kannalta tärkeiden kohteiden läheisyydestä. Entäpä jos Venäjä päättääkin yhtäkkiä sosialisoida kansalaistensa omistamat maa-alueet?

Venäläisten epäilyttävät maakaupat ja maanomistus Suomessa ovat olleet esillä jo useiden vuosien ajan, mutta valtiovalta ei ole puuttunut ongelmaan lainsäädännön keinoin. Päättäjät eivät näytä ottavan asiaa tosissaan. Esimerkiksi vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi allekirjoitti aikanaan ympäristöministerinä lakiehdotuksen, jolla poistettiin kaikkien ulkomaalaisten kiinteistönostorajoitukset. Hassi kommentoi allekirjoittamaansa lakiehdotusta Iltasanomille 13.1.2011 seuraavasti: ”Minulla ei ole asiasta minkäänlaista muistikuvaa”.

Venäläisten oikeutta ostaa maa-alueita Suomesta tulee rajoittaa lailla. Mikäli suomalaiset eivät voi ostaa maata Venäjältä, silloin myöskään venäläisille ei tule myydä maata Suomesta. Voidaan tietysti miettiä, olisiko maa-alueita esimerkiksi mahdollista vuokrata venäläisille, jolloin maat pysyisivät suomalaisessa omistuksessa ja vuokrarahat ropisisivat suomalaiseen kirstuun. Jos näin tehtäisiin, maata ei tietenkään vuokrattaisi sotilaallisesti vähänkään merkittävämpien alueiden läheisyydestä.

Venäjä on ilmoittanut suojelevansa omia kansalaisiaan tarvittaessa vaikka aseellisesti myös maansa rajojen ulkopuolella. Maa-alueiden myynti venäläisille tuleekin nähdä lähinnä turvallisuuspoliittisena kysymyksenä. Venäläisten maaomistukset voivat lisätä Venäjän valtion intressejä puuttua Suomen sisäisiin asioihin. Voidaan esimerkiksi ajatella tilannetta, jossa suuri osa Itä-Suomen maaomaisuudesta olisi myyty venäläisille ja Suomi alkaisi tuossa vaiheessa puuttua ulkomaalaisomistukseen. Venäjä todennäköisesti lähtisi puolustamaan omien kansalaistensa etuja.


Olli Immonen
kansanedustajaehdokas
Oulu

Julkaistu 24.01.2011 klo 07:59