Näiden tarpeita ei ole hallitukselle olemassa, varsinkaan, jos kunnalla ei ole rahaa siihen osoittaa. Hallitus ei auta, vaan nostaa peukalon pystyyn ja toivottaa tsemppiä; kävelkää ojassa, kyllä se siitä!

Turvallisessa ojassa kävely vaan ei monilta onnistu, joten tien käyttäjät ovat autoilijoiden armoilla. Niiden, jotka eivät aamulla jaksa kaikkia ikkunoita loppuun asti raaputtaa, ja niiden, joilla on bensaa pysyvästi suonissaan.

Liikenneviraston määritelmät A1- ja A2- hankkeista on luotu suurten kasvukeskusten tarpeita ajatellen. Ne huomioivat tarpeita pitkälti käyttäjämäärien mukaan. Tällöin haja-asutusalueiden tarpeet on helppo sivuuttaa pudottamalla ne ikään kuin parhaaseen A2-luokkaan, joilla ei todellisuudessa ole suuriakaan mahdollisuuksia tulla toteutettavaksi, jos kunnat eivät niitä taloudellisesti edesauta.

Puolueeni korostaa sitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Se tarkoittaa säällisiä elinolosuhteita kaikkialla ja perusturvallisten liikkumismahdollisuuksien saamista myös sinne, missä liikennemäärät ovat suppeita. Tämä onnistuu vain siten, että saamme lakimuutoksia jotka sen mahdollistavat.

Minä pidän tärkeinä muutoksina nykyiseen, että Liikenneviraston tiepiirien hankeohjeistukseen tehdään lakimuutos, että kevyen liikenteen väylien parannuksien edelle menevät hankkeet, joissa rakennetaan esitettyjä, kokonaan puuttuvia yhteyksiä. Lakimuutoksen vaatii myös se, että maanteiden tiehankkeiden kustannukset menevät kokonaan valtiolle. Vain näin olemme hankkeissa lähemmäs yhdenvertaisia myös haja-asutusalueilla.

Kevyen liikenteen väylät ovat myös turvallisen arkiliikunnan perusta. Opetusministeriö on viitteellisesti kertonut olevansa huolissaan lasten arkiliikkumisen vähäisyydestä. Jos se on asiassa vakavissaan, niin Opm:n pitää lobata Liikennevirastoa ja tiepiirejä kevyen liikenteen väylien saamiseksi kuntiin, joissa juuri niiden puuttuminen on turvallisen arkiliikunnan suurimpia esteitä. On myös kansantaloudellisesti järkevää voimavaralähtöisyyttä luoda puitteita liikkumiselle ja siten vähentää liikkumattomuuden aiheuttamia ongelmia.

Vanhusväestön liikkumisen tarpeita huomioiden myös Sosiaali- ja terveysministeriö voi osallistua lobbaukseen. Se tietysti edellyttää, että sielläkin oikeasti koetaan vanhusten liikkuminen kotialueella tärkeäksi.

Pidän peruslähtökohtana suomalaisten hyvinvoinnille sitä, että liikkumisen ja toimintakyvyn tukemiseen osoitetaan resursseja ennakoivasti ja tähän tarvitaan useiden ministeriöiden yhteistyötä.


Mikki Nieminen
Uusimaa