MIELIPITEET
Laillistettu eläkkeiden kavallus
15 vuotta sitten käyttöön otettu käänteinen indeksi, jolla eläkkeitä tarkastellaan, on radikaalisti köyhdyttänyt tuolloin hyvätuloisistakin ammateista eläkkeelle jääneitä kansalaisiamme, pienituloisista puhumattakaan. Kyseessä on laillistettu kavallus!

Työeläkkeet kuuluvat perustuslain mukaan omaisuussuojan piiriin. Kansalaiset ovat ne itse ansainneet ja maksaneet siinä uskossa, että ne säilyttävät arvonsa ja elinmahdollisuudet ovat loppuiäksi turvattu. Mitä on tapahtunut?

90- luvun lamantorjuntaan väliaikaiseksi tarkoitettu taitettu indeksi, jossa vain 20 % seuraa palkkakehitystä on romahduttanut eläkeläisten ostovoiman! Työeläkerahastoja se on lihottanut valtavasti, mutta oman eduskuntamme toimesta eläkeläiset eivät näitä omia rahojaan pääse sovitusti eläkkeinä nauttimaan, vaikka työeläkepääomat eivät edes ole valtion varoja! Eläkeläisiä ei ole huolittu edes mukaan päättämään niiden käytöstä. Kansalaisarvio:  vähintäänkin törkeää.

Kansanedustajamme väittävät, että meillä ei ole varaa maksaa eläkkeitä palkkaindeksiin sidottuna, tämän  ovat asiantuntijat kuulemma heille esittäneet. Asiantuntija on yleensä Telan tai heidän jäsenyhtiönsä edustaja, siis eräänlainen ”lobbari”. Se mitä he oikeasti edustavat, on pääomasijoittajien etu ja tiedon puolueettomuus kyseenalaista.

Tässä toinen näkökulma: työeläkevarojen arvo oli vuoden vaihteessa 143 miljardia. Tuo summa kasvaa sijoitustuottoina työeläkeyhtiöiden omien varovaistenkin arvioiden mukaan noin 5 miljardia vuodessa. ( Viime vuonna pamahti 10 miljardia. ) Mikäli palkkaindeksi palautetaan, kuluisi eläkkeiden korjaukseen vain 3,8 % pelkästä rahastojen 5 mrd:n kasvusta eli noin 240 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä kaikki ostovoima luomaan hyvinvointia eläkeläisille ja muille suomalaisille.

Siitä huolimatta eläkepommia ei ole tulossa, sillä työeläkerahastojen on laskettu nousevan 500 miljardiin euroon 25 vuodessa.

Kuinka meillä tässä heikossa taloustilanteessa voi olla varaa olla ottamatta näitä jättipääomia käyttöön? Tästä rahasta palautuisi veroa kunnille ja valtiolle sekä syntyisi työpaikkoja. Laillisesti ja oikeudenmukaisesti ilman verorahoja, sillä työeläkkeet eivät mene verovaroista!

Perussuomalaisten vaaliohjelmassa on tavoitteena nk. puoliväli-indeksi ( 50% indeksistä seuraa palkkoja, 50 % hintoja) ja eläkekatto. Tämä on erittäin hyvä. Itse näen ainoana oikeudenmukaisena vaihtoehtona indeksin, joka säilyttää ihmisen eläkkeen ostovoiman sen määräytymishetken tasolla, eliniästä riippumatta. On järjetöntä köyhdyttää ihminen niin, että hänellä ei ole varaa huolehtia itsestään. Eläkkeet ”ryöstämällä” ihmisiä on loukattu, heidän taloudellista riippumattomuuttaan eli vapautta tehdä asioita on rajoitettu. Se, että heidän ääntään ei edes kuunnella, loukkaa ihmisarvoa.


Marja Hämäläinen
kansanedustajaehdokas, PS
Piirin naisten pj.

Julkaistu 02.03.2011 klo 07:59