MIELIPITEET
Postia viedään, nouskaa barrikaadeille
Ei voi olla totta, että suomalaiset ovat hyväksymässä sen, että Suomesta tulee kehitysmaatasoinen viestintämaa. Postia saa osassa maata vain kahdesti viikossa.
Sivistysmaiden ensimmäisiä toimivia palveluita on ollut posti ja postin kuljetus on ollut elinehto, että maa on voinut kehittyä. Se on varmistanut, että julkinen valta on voinut lähestyä tasa-arvoisesti kansalaisia ja kansalaiset päätöksentekoa ja julkista palveluiden tuottamista. Halutaanko Suomesta EU:n kehitysmaa mallia 2025, siltä tämä vaikuttaa.

Mitä hallitus on tekemässä eläkeläisille? Posti- ja pankkipalvelut viedään niin, että on pakko siirtyä laitoshoidon piiriin. Miksi halutaan myydä julkisista pakollisista palveluista ulkomaisiin käsiin.

Finanssialan Keskusliitto esittää, että yritysten omistukset piilotetaan säilyttäjäpankkien taakse. Miksi tämä olisi tarpeellista vapaassa maailmassa? Vapaa tiedonsaanti on rehellisyyden ja turvallisuuden tae. Kokoomus ei usko tavalliseen työntekijään vaan tahtoo lisätä tarkastajia ja esimiehiä ja johtajakoulutusta, mutta samaan aikaan lisätä salamyhkäisyyttä ja epämääräisyyttä talouselämään.

Todella pelottavaa.


Vaili Jämsä-Uusitalo
Oulu

Julkaistu 10.03.2011 klo 07:16