Nämä haittapuolet näyttävät kasvavan joka hetki. Liittovaltiokehityksen myötä päätösvalta omista asioistamme lipuu kohti Brysseliä. Kun Suomi aikoinaan haki EU:hun, tuli meidän täyttää tietyt kriteerit, jotta sinne edes kelpasimme. Suomen jälkeen joukkoon on hyväksytty maita, jotka eivät näitä kriteereitä ole millään muotoa täyttäneet.

Kreikka, Portugali, Irlanti ja useat itäisen Euroopan maat eivät ole huolehtineet taloudestaan siten, kuten kuuluisi. Tästä syystä euro on ajautunut kriisiin. Suomen epäisänmaallinen hallitus neuvottelee salassa, kuinka suurella summalla voisimme noita hanttapuleja tukea. Samaan aikaan rikkaiden ja köyhien välinen kuilu Suomessa kasvaa, kouluja lopetetaan ja asfalttiteitä muutetaan säästöjen nimissä takaisin sorapintaisiksi.

Nyt olisi rohkeiden ratkaisujen aika. Suomen, Saksan, Hollannin, Baltian ja Skandinavian maiden tulisi jättää Euroopan sairas rupusakki miettimään tekosiaan ja perustettava tilalle uusi keskinäinen, Itämeren piiriin rajoittuva yhteistalousalue. Saisimme kaikki ne hyödyt joita unionista on tähänkin mennessä ollut, mutta riskitekijöitä ei käytännössä olisi. Uskon että tähän kombinaatioon jopa öljyrikkaan Norjankin olisi kannattavaa tulla mukaan, vaikka se tähän asti on viisaasti pysytellyt ulkona. Ruotsi ja Tanskakin näkisivät tässä tapauksessa yhteisvaluutan edut riskejä suuremmiksi, vaikka rahayksiköksi markkaa esitänkin.

Ulkoministeri Aleksander Stubb (kok.) haaveili aikoinaan jopa Pohjois-Afrikan eri osien liittämisestä Euroopan Unioniin. Monessa EU-toimessa kunnostautunut Olli Rehn (kesk.) puolestaan on haaveillut Turkin ottamisesta mukaan. Viime aikojen käänteet maailman politiikassa todistavat, että koko Sahara on piakkoin tulemassa Välimeren yli kyläilemään. Turkkilaisiakin on unionin alueella jo paljon enemmän kuin suomalaisia. EU:n ei tarvitse enää laajentua, vaan sen kantavien voimien on ryhdyttävä hakemaan mallia muinaisesta Kalmarin Unionista ja Hansa- liitosta.


Juho Eerola