MIELIPITEET
Vaalitulosta on kunnioitettava
Eduskuntavaaleissa tehtiin nyt muutoshistoriaa joka suuntaan. Perussuomalaiset saivat kaikkien aikojen "jytky-voittonsa". Perussuomalaiset sai kannatuksekseen tasan 19 prosenttia. Eli 5 kansanedustajapaikkaa muuttui 39 paikaksi.
Tämä on selvä signaali kansalta, mihin Suomea halutaan ja toivotaan vievän. Tämä on myös tosiasia, katsotaan sitä miltä suunnalta tahansa.

Vaikka Kokoomus onkin maamme suurin puolue, silti sekin on häviäjä ja erityisesti häviäjä on keskusta. Aikaisemmin paljon puhuttu poliittinen muutoslinja, jota nyt SDP ja Perussuomalaiset ajavat, on selvä ja voimakas suunnannäyttäjä Suomelle. Tätä muutosta suurin osa kansasta haluaa. Tämä on haaste hallituspohjaa rakentavalle kokoomukselle. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on kuin puun ja kuoren välissä. Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja koko Perussuomalaisten äänimäärä kertoo jo yksistään kansan tahdon ilmaisun. Tämän totesi myös SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Tästä syystä eduskuntavaalien tulosta on kunnioitettava. Tämä vaalitulos on myös näpäytys liberaaleille, kuten maakunnallisessa sanomalehti Keskisuomalaisessa todettiin 18.4.2011. Tämä on demokratian selvä viitoitus Suomen politiikalle.


Tapani Mäki
Jyväskylä

Julkaistu 18.04.2011 klo 12:48