MIELIPITEET
Politiikassa on aina riskejä
Me voitettiin! Kiitokset omasta puolestani kaikille teille puolueaktiiveille, jotka teitte siitä totta. Timo sanoi hyvin, että ”ihmeitä tapahtuu, kun niitä tehdään”. Tällä kertaa itse tein vain sen, mihin resurssini riittivät, mutta monet teistä tekivät vaalitöitä itseään uhraten. Vaaliohjelmamme oli huolella laadittu ja vaalijulisteemme perusasiat selkeästi esiintuova.
Moni ymmärtää, että hallitukseen olisi tärkeä päästä, jotta tavoitteitamme saataisiin toteutettua, mutta liika joustaminen voi lässäyttää kannatukseen takaisin 10 prosentin paikkeille 2015 vaaleissa. Oppositiossa oltaessa Suomen suurimman puolueen asema on taattu juttu neljän vuoden päästä. Henkisen johtajuuden säilyttäminen hallituspuolueena, on todella äärimmäisen suuri haaste. Sama missä kysymyksessä joustetaan hallitukseen menon vuoksi, se aina saa osan äänestäjistä pettymään.

Eri äänestäjille eri kysymykset ovat se tärkein kysymys. Toisella puolella puntarissa on se, missä kunnossa Suomi on neljän vuoden päästä, mikäli PS ei osallistu hallitukseen. Minun mielestäni etenkään EU-maiden avustuspakettien vastustamista, terveydenhuollon kunnollista rahoitusta, koulutuspolitiikan järkeistämistä (vaikuttaa tuleviin palkankorotuspaineisiin, työttömyyskorvausten määrään, ym.) sekä eduskuntavaaliuudistusta ei pidä unohtaa.

Äskeisissä vaaleissa yli 200 000 äänestäjää heräsi äänestämään uudelleen. Se vaatii meitä vaalimaan tarkasti politiikan uskottavuutta, jota kansanliikkeemme on palauttamassa suomalaiseen yhteiskuntaan. Toiveeni on, että Perussuomalaiset kasvavat vuoden 2015 vaaleissa suurimmaksi puolueeksi ja Suomi irtautuu EU:sta viimeistään 2016 loppuun mennessä, jolloin voimme vuonna 2017 viettää itsenäisyyden satavuotisjuhlaa itsenäisessä maassa. Lopuksi toivon puolueemme jokaisen kansanedustajan työskentelevän ahkerasti ja toivotan siunausta ja menestystä työhön! Muistakaa muuten viettää suomalaisuuden päivää 12.5. asiaankuuluvalla iloisuudella.


Mika Kivimaa
siirtolainen
(Huom! en ole siirtotyöläinen)
Shanghai, Kiina

Julkaistu 09.05.2011 klo 10:51