Meillä ei siis ole edes ihmisoikeuksia ja meitä ei siis koske edes ihmisoikeusjärjestöjen kontrolli.

Viime vaalikaudella eräs tiedotusväline kysyi eräältä korkealta sosiaaliviranomaiselta syytä ratifioinnin puuttumiseen. Hän kertoi vakaalla äänellä, että jos se ratifioidaan, niin joku vammainen saattaisi vedota siihen ja se aiheuttaisi yhteiskunnalle kuluja.

Edellä oleva on siis valtiollisella tasolla olevaa kannanottoa vammaisiin. Paikallistasolla asiat ovat samaa luokkaa. Monissa kunnissa on vanhusneuvostoja, vammaisneuvostoja ja vanhus- ja vammaisneuvostoja. Tästä viimeksi mainitusta tulee mieleen, että kaikki vanhukset olisivat jo ikänsä vuoksi vammaisia ja vammaiset taas automaattisesti vanhuksia. Mutta kuten tiedetään, ei asia näin ole, joillekin on mahdotonta ymmärtää, että joku on aisteiltaan vajaa. Vanhusneuvostoissa on yleensä ns. poliittisia jäähdyttelijöitä.

Vammaisneuvostoihin taas kerätään porukkaa niin, että varsinaiset vammaiset jäävät vähemmistöön. Erityisen mielenkiintoista on se, että neuvostoihin tulee joukoittain aktiivikunnallispoliitikkoja. Oletan tämän johtuvan siitä, että halutaan varmistaa ettei elimestä vain lähde eteenpäin mitään rahaa vaativaa esitystä.

Vammaisjärjestöillä on yhteydenpitoa ja he koettavat ajaa vammaisten asioita yksin ja yhdessä, mutta tuntuu joskus, että heidän äänensä kuuluu saman verran kuin hyttysen surina erämaassa.

Tiedän, että monen monelle vaikkapa näkövammaiselle on tarpeeksi kestämistä vammastaan, ja jos ei ole omia erityiskanavia asian eteenpäinviemiseksi, niin tuntuu turhauttavalta asiasta kertoa. Minä tartuin nyt asiaan puoluetta aikoinaan perustamassa olleena, alussa kolme vuotta tilintarkastajanakin toimineena ja jopa erään piirin puheenjohtajanakin olleena silloin kun yritettiin pitää päätä pinnalla. Nyt toivoisin puolueelta tukea - 100 prosentin näkövammaisena - edes ihmisoikeuksien saamiseksi niin itselleni kuin muillekin vammaisille.


Rainer Kyyrönen
Pyhäsalmi