MIELIPITEET
Kansan tahto tulee vielä toteutumaan
Eduskuntavaaleissa 17.4.2011 teimme historiaa. Saamamme reilun 19 prosentin kannatuksella olimme vaalien selkeä voittaja. Oikeastaan ainoa voittaja – kovin hupaisalta vaikutti esimerkiksi Kokoomuksen voitonhuuma ja hehkutus siihen nähden että ei Kokoomus oikeasti mitään voittanut. Se vain hävisi vähiten. Kai siinäkin syytä iloon on, näissä olosuhteissa.
Nousimme kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja saimme kansalta mandaatin ajaa niitä asioita, joita olimme sille vaalien alla luvanneet. Lupasimme, ettemme tule hyväksymään Portugalin tukipakettia emmekä Euroopan vakautuspaketteja. Ja tämän lupauksen pidimme siitäkin huolimatta että jouduimme vaalien ainoana voittajana jäämään oppositioon häviäjistä muodostettua hallitusta vastaan. Emme kääntäneet takkiamme kuten SDP ja Vasemmistoliitto vallanhimon takia.

Kentältä kuullun palautteen perusteella päätös oli oikea. Vaikka pettyneitäkin äänestäjiä toki löytyy, on kansalaisten suuri enemmistö vaikuttunut ja jopa kyyneliin saakka liikuttunut Perussuomalaisten rehellisyydestä. Siitä, että emme syöneet sanojamme emmekä kääntäneet takkiamme tässä Suomen kannalta hyvin tärkeässä asiassa. Kannatusmittausten perusteella olemme ohittaneet suosiossa jo demarit ja Kokoomuksenkin. Olemme nyt gallupien perusteella Suomen suurin puolue. Gallupit eivät äänestä, mutta jostain tämä kertoo. Ainakin siitä, että rehellisyys ja selkärankaisuus on suomalaisille edelleen tärkeä asia.

EU kriisissä

Kokoomus on ajamassa Suomea kohti Euroopan liittovaltiota. Perussuomalaiset taas uskovat, että EU ei toimi, se ei voi toimia ja se tulee hajoamaan, kenties hyvinkin pian. Ja nyt EU on kriisissä. Mielestäni vakautuspakettien tarkoituksena on yrittää pelastaa toimimaton järjestelmä antamalla sille miljarditolkulla tekohengitystä. Se ei tule riittämään, vaan EU tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa ja Kataisen hallitus jää historiankirjoihin hallituksena, joka pumppasi valtavat summat veronmaksajien rahaa ulkomaille kurjistaen Suomen taloutta entisestään. Siksi on tärkeää, että Perussuomalaiset sanoutuvat irti tästä järjettömyydestä.

Kokonaan toinen asia on Suomen omaksuma mallioppilaslinja EU-politiikassa. Kokoomus Kataisen johdolla tuntuu naiivisti kuvittelevan, että myöntymällä kiltisti jokaiseen Brysselistä tulevaan ehdotukseen Suomi tulee saavuttamaan jonkinlaista poliittista etua. Tämä ei pidä paikkaansa. Suomen osuus esimerkiksi vakautusrahastoissa on suhteessa monin verroin suurempi muihin EU-maihin verrattuna. Miksi? Koska me suostumme siihen.

Kyllä Suomi maksaa

Muissa EU-maissa Brysselistä tulevia ehdotuksia on vastustettu. Mikä on se Kataisen pelkäämä vaikutusvallan menetys minkä nämä maat ovat kärsineet, julkista otsanrypistystä ja sormen heristelyä lukuun ottamatta? Ei mikään. Entä mikä on se poliittinen vaikutusvalta jonka Suomi on saavuttanut suostumalla kiltisti kaikkiin Brysselistä tuleviin ehdotuksiin, EU-poliitikkojen kahdenkeskisissä neuvotteluissa saamia selkääntaputuksia lukuun ottamatta? Ei mikään. Joudumme vain EU:n maksumiehiksi.

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka johdonmukaisesti ja omaan pussiinsa pelaamatta on vastustanut tätä hölmöyttä. Mitä useampi suomalainen havahtuu ymmärtämään tämän, sitä suuremmaksi kannatuksemme kasvaa. Ja jos vanhat puolueet eivät äänestystuloksista huolimatta suostu kunnioittamaan kansan tahtoa, tulee Perussuomalaisten kannatus kasvamaan niin suureksi, että seuraavassa hallituksessa me sanelemme, mitä muita puolueita siihen meidän lisäksemme otetaan ja millä ehdoilla. Kansan tahto tulee vielä toteutumaan.

Mika Männistö

Julkaistu 06.06.2011 klo 08:00