MIELIPITEET
Ukkini kääntyisi haudassaan
Ukkini syntyi köyhään perheeseen 1918. Sotien jälkeen hän raatoi kesät ja vapaa-aikansa, kärsi vilua ja nälkää opiskellessaan hammaslääkäriksi. Hänen vahvoja puoliaan oli talonpoikaisjärki.

Ihmiset ovat kautta aikojen rikastuneet mitä erinäisimmillä keksinnöillä. Joku rikastui 60-luvulla, kun myi autoihin maajohtoja, joiden piti poistaa staattista sähköä. Näitä kumihäntiä alkoikin näkyä useampien autojen puskurin takana. Muistan ukkini sanoneen minulle, että hän ei olisi edes kehdannut laittaa kyseistä kuminpalasta autonsa perään, vaikka olisi saanut sen ilmaiseksi. Kuulemma olisivat muut päässeet nauramaan, että tuossa menee taas yksi höynäytettävä. Nykyään kuminpalasia ei ole kenenkään auton perässä.

Maailmassa on niin, että jos joku on hölmö, niin höynäyttäjiä riittää. Siksi ei pidä kulkea täysin sinisin silmin tai antaa viedä kuin pässiä narussa. Ei myöskään pidä olla niiden asiantuntijoiden vietävissä, jotka kulloinkin tuntuvat arvovaltaisilta. Rohkeus minulle tarkoittaa uskallusta ajatella itse.

Ahneudella ei ole rajaa

Suomalainen yhteiskunta on rakennettu kovalla työllä ja taustalla on ollut ajatus siitä, että omat lapsemme ja lasten lapsemme saavat paremman elämän. Nyt näyttää siltä, että suomalaisten jälkikasvulle jätetään jättivelat. Kyseessä on omaisuuden uudelleenjako ja lisävallan saaminen. Voidaan siten kysyä, keillä on motivaatio ja kyky saattaa Eurooppa rahoituskriisiin ja veronmaksajat maksajiksi? Vastaus on pankkiirit ja poliitikot yhdessä. Ahneudella ei ole rajaa. Ei myöskään vallan halulla. Nämä kaksi inhimillistä ominaisuutta teettävät tekoja, joita tulisi hävetä ja korjata. Niin ei kuitenkaan juuri koskaan käy.

Euromaiden hätäluotot eivät ratkaise velkakriisiä, vaan ne ainoastaan viivyttävät totuuden hetkeä. Liian suuri velka ei katoa lisävelalla. Suomen noin 20 miljardin osuus lainoina ja takuina on kohtuuton. Kyse on niin isoista rahoista, että sitä ei enää ymmärretä. Samaan aikaan 15 miljardin kansallisomaisuutemme infrarakenteissa alkaa olla niin heikossa kunnossa, että se haittaa jo talouselämälle tärkeiden kuljetusten hoitamista nopeasti ja täsmällisesti, arvioi Rakennusteollisuus RT.

Säästösyistä tehdyt liian ohuet päällysteet rispautuvat raskaan liikenteen alla muutamassa vuodessa. Väylästö – tiet, rautatiet ja vesiväylät – vastaa Suomen peruselintoiminnoista. Hyvin toimiva tiestö on maan talouselämän tukijalka ja takaa myös kansalaisten turvallisen liikkumisen niin taajamissa kuin maaseudulla.

Sen sijaan tuemme kriisitoimia, jotka vievät euroaluetta kohti liittovaltiota. Meneillään on suuren luokan muutos, josta Suomessa ei juuri keskustella. Ehkä ihmiset jotain oppivat, sillä Suomessa eivät kaikki niele virallista totuutta EU-rahoituskriisin perimmäisistä syistä ja tavoitteista. Totuus on lopulta kestävää lajia, vaikka sen esille tuleminen voi kestää. Ukkini sanoisi nyt, että meillä on huutava pula talonpoikaisjärkeä käyttävistä päättäjistä. Perussuomalaisilla on järkeä ja meitä tarvitaan lisää.

Abraham Lincoln tunnisti totuuden kohtalon: ”Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa. Joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa. Mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa”.


Laura Huhtasaari
erityisopettaja
Pori

Julkaistu 21.06.2011 klo 10:01