MIELIPITEET
Varusmiespalvelun lyhennys jäihin
Itse kannatan tämänhetkistä linjaa, eli kuuden kuukauden minimiaikaa reserviläisarmeijalle Suomessa.
Nykyaikana suurin osa alokkaista, sen enempää miehistä kuin naisistakaan, ei ole fyysisessä työssä kuten edellinen sukupolvi ja veteraanit. Siksi kannatan uusien alokkaiden jakamista 12 minuutin Cooperin testin perusteella eri kuntoryhmiin siten, että 3000 metriä juosseet saisivat jo aikaisemmassa vaiheessa erikoiskoulutusta esimerkiksi ammuntaan. Alle 3000 metriä Cooperin testissä juosseet pääsisivät kunnonkohotusohjelmaan.

Tällä tavalla kaikki sotilaamme saisivat hyvän kuntotason, joka on 2600 metriä/12 minuuttia (joka on nykyinen alaraja YK:n rauhanturvaajaksi hakevalla). Suomi pelastui sodissa 1939-1945 kovakuntoisen veteraanisukupolven ansiosta. Siihen aikaan lähes koko kansa teki fyysistä työtä. Siitä nöyrä kiitos veteraaneillemme.

Nykynuoria on turha syyllistää siitä, että liikuntaa harrastetaan nykyisin liian vähän. Ensimmäinen syy löytyy jo koululiikunnasta. Sitä on lisättävä, jotta nuoret löytäisivät liikunnan iloisen harrasteen.


Kari J. Kemppainen
Lohja

Julkaistu 15.08.2011 klo 09:58